Puupohjaiset tuotteet
Puupohjaiset tuotteet uudistavat
globaaleja kulutustottumuksia​

Puusta valmistetuilla tuotteilla voidaan korvata yhä useampia uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuja tuotteita. Samalla edistetään biopohjaista kiertotaloutta ja sen potentiaalia pienentää kulutustottumustemme ympäristövaikutuksia.​
Metsäteollisuustuotteiden tuotantomäärät nousivat vuonna 2024
Uutinen
Metsäteollisuuden tuotantomäärät nousivat vuonna 2024

Paperin ja kartongin tuotantomäärät kääntyivät viime vuonna kasvuun niin Suomessa kuin Euroopassakin.

Paula Lehtomäelle kansainvälinen metsäalan Vuoden Nainen -palkinto
Uutinen
Lehtomäelle kansainvälinen metsäalan Vuoden Nainen -palkinto

Valinnan tehnyt tuomaristo korosti Lehtomäen keskeistä roolia metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä.

Puusta poweria ja liikettä

Puulla pääsee pitkälle. Uusiutuvat luonnonvarat auttavat meitä liikkumaan ja tuottamaan energiaa.

Puukuitupohjaiset tekstiilit ilahduttavat käyttäjää

Puu tarjoaa mahdollisuuden vähentää tekstiili- ja muotiteollisuuden ympäristökuormitusta. ​

Terveyttä ja hyvinvointia puusta

Puusta valmistetaan biolääketieteellisiä tuotteita terveyden ja hyvinvoinnin tueksi.

Juuri oikeanlaista puukemiaa!

Puusta saadaan jalostettua eri kemiallisia aineita yhteiskunnan tarpeisiin.

Puuta suuhun ja iholle

Suurin osa suomalaisista käyttää päivittäin puupohjaisia elintarvikkeita ja kosmetiikkatuotteita.

Pakkaukset pyörittävät arkea

Puupohjaiset pakkaukset korvaavat uusiutumattomista luonnonvaroista valmistettuja ratkaisuja.

Paperilla on paikkansa

Kaikkea ei voi digitalisoida. Erilaiset paperit pitävät paikkansa arjessamme monista syistä.

Hiiltä sitovaa, kestävää rakentamista

Puu voi toimia tuotteissa ja rakennuksissa hiilivarastona jopa vuosisatoja.

sisustajan luottomateriaali

Puu on kautta aikojen ollut varma valinta huonekalujen ja sisustusesineiden valmistusmateriaaliksi.

Ajankohtaista
Blogi
Puusta tehdyt tuotteet yllättivät minut täysin

Näkökulmia metsäalan ulkopuolelta tulevalta Z-sukupolven edustajalta

Blogit
Puupohjaiset tuotteet
Metsäalalle
Kesätyö- ja harjoittelupaikat
Lue blogi

5.7.2024

Uutinen
Suomi kohti vastuullisempaa tekstiiliteollisuutta

Uusio- ja puupohjaisissa kuiduissa sekä vastuullisissa tekstiileissä on Suomella kilpailukykyä.

Uutiset
Kiertotalous
Puupohjaiset tuotteet
Teollisuuspolitiikka
Tutkimus ja innovaatiot
Kilpailukyky
Lue lisää

20.5.2024

Blogi
Maailma tarvitsee puupohjaisia tekstiilejä

Suomi kuuluu puukuidun ykkösmaihin, mutta tarvitsee sen tueksi lainsäädäntöä sekä kokonaisvaltaisen tekstiiliekosysteemin.

Blogit
Puupohjaiset tuotteet
Tutkimus ja innovaatiot
Osaaminen
Teollisuuspolitiikka
Tuotanto
Lue blogi

2.5.2024

Uutinen
Pakkaus- ja pakkausjäteasetus on edelleen kunnianhimoinen

Yksi viimeistellyn asetuksen tärkeimmistä saavutuksista on kierrätyksen ja uudelleenkäytön tasapuolisempi asetelma.

Uutiset
Euroopan unioni
Puupohjaiset tuotteet
Lue uutinen

24.4.2024

Uutinen
ESPR etenee neuvoston viimeiseen hyväksyntään

Asetus saattaa kaikki EU:ssa myytävät tuotteet kiertotaloussuunnittelun ja -valmistuksen alaisiksi vuoteen 2030 mennessä.

Uutiset
Euroopan unioni
Puupohjaiset tuotteet
Lue uutinen

24.4.2024

Blogi
Tuoteviestintä ja elinkaariarvioinnit ansaitsevat huomiota

Kasvavien vaatimusten keskellä yrityksiä on kannustettava ja autettava panostamaan tuoteviestintään ja elinkaariarviointien tekoon.

Blogit
Puupohjaiset tuotteet
Euroopan unioni
Lue blogi

14.3.2024

Blogi
Pakkaus- ja pakkausjäteasetus on nyt toteutuskelpoinen

Kierrätys ja uudelleenkäyttö saavuttivat tasapuolisemman asetelman trilogin lopputulemassa.

Blogit
Kiertotalous
Puupohjaiset tuotteet
Euroopan unioni
Lue blogi

12.3.2024

Uutinen
Suomen metsäteollisuuden vienti laski vuonna 2023
Suomen metsäteollisuuden vienti laski vuonna 2023

Metsäteollisuustuotteiden vienti oli 12,1 miljardia euroa viime vuonna, missä laskua 17,9 prosenttia vuodesta 2022.

Uutiset
Kauppapolitiikka
Kilpailukyky
Kansainvälinen kauppa
Metsien hoito ja käyttö
Puupohjaiset tuotteet
Lue uutinen

29.2.2024