Suomalaisen yhteiskunnan keskeinen elementti on, että lainsäädännön valmistelussa on poliittisen ohjauksen ja virkamieskoneiston lisäksi edustajia keskeisistä sidosryhmistä.

Viime aikojen suuntauksena on ollut, että lakien valmistelu tehdään virkamiestyönä. Virkamiehet ovat vain yksi, vaikkakin keskeinen ja laajasti asioita katsova taho. On hyvä muistaa, että laaja sidosryhmien osallistaminen antaa paitsi hyvää yhteiskunnallista näkökulmaa myös tietoa käytännön elämästä. Käytännön toimijoilla, jotka lakeja toimeenpanevat, on paljon ruohonjuuritason osaamista ja tietoa annettavana. On ensiarvoisen tärkeää, että lait ovat järkevästi vietävissä käytäntöön ja ne palvelevat tarkoitusta, jonka vuoksi ne on säädetty.

Erityisesti ympäristöministeriössä kehitys näyttää menevän siihen suuntaan, että keskeisiä sidosryhmiä jätetään valmistelutyöstä kokonaan ulkopuolelle. Tuoreena esimerkkinä keskeisten sidosryhmien unohtamisesta on ympäristöministeriön nimeämä soidensuojelun täydennysohjelmaa valmisteleva työryhmä, josta koko elinkeinoelämä ja turvetta tai turvemaita hyödyntävät metsä- ja energiateollisuus loistavat poissaolollaan. Erikoisen asiasta tekee se, että valmisteluun on kelpuutettu mukaan esimerkiksi Suomen luonnonsuojeluliitto sekä sen nuorisojärjestö Luontoliitto. En halua vähätellä näiden tahojen osaamista, vaan korostaa tasapuolisuuden tärkeyttä nimitysprosesseissa.

Asioista on voitava keskustella avoimesti ja läpinäkyvästi – myös vaikeista asioista. Erityisesti lainsäädäntötyössä keskustelun mahdollisuuden poissulkeminen on demokratian perusajatusten vastaista ja ruokkii yhteiskunnassamme sellaista vastakkainasettelua, jota tänne ei kukaan varmastikaan toivo.

Lainvalmistelutyössä sidosryhmien laajan kuuntelemisen tärkein hyöty on se, että se sitouttaa eri tahot lain viemisessä käytäntöön. On siis toivottavaa, että avoimuus ja eri osapuolten tasapuolinen mahdollisuus vaikuttaa lainsäädäntöön säilyvät jatkossakin. Hyvällä ja avoimella yhteistyöllä saamme parhaan osaamisen käyttöön.