Muutin Lontooseen kesällä 1986. Pääministeri Margaret Thatcher oli vuotta aiemmin pakottanut kaivosmiehet takaisin töihin pitkän lakon jälkeen. Käynnissä oli kirjapainotyöntekijöiden lakko. Molemmat alat taistelivat muutosta vastaan. Miten suomalaiset sopeutuvat muutoksiin?

Lontoon vuodet tulivat mieleen UPM:n vaneriliiketoiminnan johtajan Mika Sillanpään Talouselämään laatimasta mielipidekirjoituksesta. Sillanpään mukaan koivuvaneritehtaiden tuotannon nostaminen keskeytymättömään seitsenpäiväiseen käyntiin ei ole Suomessa mahdollista. Nykyisillä sopimuksilla työvoimakustannusten nousu kaksinkertaistuisi, kun tuotanto kasvaisi vain 40 prosenttia.

Vaneritehtaiden ajaminen täysillä ei Suomessa ole taloudellisesti järkevää, vaikka kysyntää olisi. Tilanne muistuttaa Britannian kaivos- ja kirjapainoalaa. Kerran hankituista eduista ei haluta luopua ja muutoksia vastustetaan työttömyydenkin uhalla.

Britanniassa ammattiliitot olivat valmiita uhraamaan omia jäseniään ennen kuin ne sopeutuivat muutokseen. Väkivaltaa ja mellakoita pidettiin neuvottelemista parempana vaihtoehtona. Levottomuudet johtivat jopa kuolonuhreihin.

Muistan elävästi kuinka ratsupoliisit hajottivat lakkolaisten rintamaa Itä-Lontoon Wappingissa, jotta työhaluiset toimittajat ja kirjapainon muut työntekijät pääsivät töihin. He edustivat rintamaa, joka oli valmis joustamaan ja tekemään lehtiä uudella tavalla. Kirjapainoalan lakko päättyi lopulta työntekijöiden tappioon vuoden kestäneen katkeran taistelun jälkeen.

”Älä vaan koske taittoveitseen!”



Muutama vuosi ennen Lontoon kokemuksia kohtasin samankaltaista ajattelua Suomessa, Kuopiossa ja Savon Sanomissa. Siihen aikaan urheilutoimittajat vastasivat itse sivujensa taittamisesta myöhäisen kiinnimenoajan vuoksi.

Ensimmäinen kerta latomossa oli ikimuistoinen. Niin sanottuna listatoimittajana seurasin sivujen valmistumista. Faktori eli latomon esimies kävi erikseen muistuttamassa, että älä vaan koske taittoveitseen, koska silloin koko kirjapaino menee lakkoon.

Sama ajatus oli Wappingin työntekijöillä. Jokaisella oli oma tarkasti rajattu tehtävänsä. Vaikka maailma muuttui, liittojen rajat eivät joustaneet. Muutos vei latojat, taittajat ja oikolukijat kirjapainoista.

Suomessa metsäteollisuus on käynyt samaa koulua. Työpaikkoja on menetetty kymmeniä tuhansia pelkästään 2000-luvulla. Ehkä joku työpaikka olisi säästynyt, jos muutosvastarinta olisi käännetty muutoshalukkuudeksi.



Palkka joustaa, kun valuutta ei jousta



Toki työnantajilla on aihetta katsoa peiliin. Devalvaatioaikakaudella palkkojen annettiin nousta surutta eikä liukumista tingitty edes euroajan alkuvuosina. Molemmilla puolilla neuvottelupöytää olisi syytä totutella markkinatalouteen ja ajatukseen, että palkat ja työajat joustavat, kun valuutta ei jousta. Näin toimitaan jo monissa asiantuntijayrityksissä, joiden on ollut pakko sopeutua markkinoiden muutokseen. Ne, jotka eivät ole sopeutuneet, ovat kuolleet.

Metsänomistajana olen huolissani suomalaisten koivuvaneritehtaiden kohtalosta. Muutaman vuoden päästä olisi tulossa vanerikoivua hakkuuikään. Ja onhan vanerin jalostusarvo kaksinkertainen sahatavaraan verrattuna.

Kartongin ja muiden sellupohjaisten tuotteiden kysyntä on ollut iloisesti kasvussa ja investointeja käynnistymässä, joten toivottavasti metsäala ei enää kaivaudu vanhoihin juoksuhautoihin.