Takaisin

Pääekonomistin kommentti yritysverotuksesta – yhteisöveron säilyttäminen kilpailukykyisenä keskeistä

Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström pitää tuoreita esityksiä yritysverotuksesta odotettuina.

Yritysverotuksen asiantuntijatyöryhmän mukaan yhteisöverotus tulee säilyttää kilpailukykyisenä. Kansainvälisten yritysten toiminnassa kilpailukykyinen yhteisöverotus korostuu.

”Valtiovarainministeriön asettama työryhmä pitää nykyistä yhteisöverotusta kilpailukykyisenä. Moni maa kuitenkin suunnittelee kevennyksiä. Suoran verokilpailun jatkuminen edellyttää, että Suomi omaksuu työryhmän esityksen keskeiseksi ohjenuorakseen”, sanoo Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström.

Kokonaisuutena työryhmän esitykset eivät vauhdittaisi merkittävällä tavalla investointeja tai kasvua. Niitä voi kuitenkin pitää odotettuina, sillä monet työryhmän hylkäämistä verotyökaluista olisivat monimutkaistaneet verotusta. Esimerkiksi tutkimus- ja kehitystoiminnan verokannusteiden rakentaminen toimiviksi ja tehokkaiksi on tyypillisesti haastavaa. Kansainvälisten yritysten näkökulmasta verotuksen ennakoitavuus, selkeys ja johdonmukaisuus säilyvät erityisen tärkeinä.

”Ennakoitava toimintaympäristö helpottaa investointipäätösten tekemistä. Sen sijaan poukkoileva verotus tai raskasta hallintoa edellyttävät verokannusteet vaikeuttavat investoimista. Ne eivät ole perusteltuja myöskään julkisen talouden näkökulmasta.”

Lisätiedot: Pääekonomisti Maarit Lindström, Metsäteollisuus ry, puh. 040 531 8262