Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-lokakuussa puuta yksityismetsistä 22,6 miljoonaa kuutiota, mikä on 13 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna ja 19 prosenttia vähemmän kuin viiden edellisen vuoden keskiarvo vastaavana aikana. Kuitupuun ostomäärä oli 12,2 miljoonaa kuutiota, eli 18 prosenttia vähemmän ja tukkien ostomäärä 6,5 miljoonaa kuutiota, eli 21 prosenttia vähemmän kuin viitenä edellisenä vuonna keskimäärin.

Kantohintakehitys vakaata

Tukkien ja kuusikuitupuun kantohinnat olivat lokakuussa 1−2 prosenttia korkeammat kuin vuosi sitten samaan aikaan. Mäntykuidun kantohinta oli prosentin alempi ja koivukuidun samalla tasolla kuin vuoden 2019 lokakuussa. Mäntytukista maksettiin keskimäärin 55 euroa kuutiolta, mutta hinta vaihteli alueittain ja hakkuutavoittain 34 ja 59 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 59 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 36 ja 62 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 43 euroa kuutiolta, ja vaihteli 20 ja 47 euron välillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 16–19 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 10 ja 24 euron välillä.

Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa hakkuutapa, korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.

Sähköiset työkalut tehostavat metsäalan arkea

Sähköisessä asioinnissa on otettu metsäalalla merkittäviä kehitysloikkia viime vuosina. Asiointi ei ole enää aikaan tai paikkaan sidottua. Tämä helpottaa metsäasioiden hoitoa ja parantaa toiminnan tehokkuutta.

Alan yhteisistä sähköisistä järjestelmistä ovat hyvinä esimerkkeinä Suomen metsäkeskuksen Metsään.fi-palvelun metsävaratiedot sekä kaikille avoin puukauppapaikka Kuutio.fi, jonka puun myyjä- ja ostajatahot ovat rakentaneet yhdessä.

Kuutio.fi on tarkoitettu sekä metsäammattilaisten että metsänomistajien käyttöön. Kuution käyttö parantaa korjuupalvelun läpinäkyvyyttä ja tasapuolista kilpailua puumarkkinoilla. Palvelun integroiminen ammattilaisten omiin järjestelmiin tuo parhaiten sähköisten järjestelmien käytön hyödyt esille.

−Metsäteollisuus on ollut vahvasti mukana edistämässä Kuution käyttöä ja odottaa sitoutuneisuutta myös muilta toimijoilta. Mitä kattavammin palvelua käytetään, sitä tehokkaammin sen hyödyt saadaan käyttöön, sanoo Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.