Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat tammi-huhtikuussa puuta yksityismetsistä 7,4 miljoonaa kuutiota, mikä on 24 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden vastaavana aikana.

 
Tammi-huhtikuussa kuitupuun ostomäärä oli 20 prosenttia vähemmän ja tukkien 29 prosenttia kuin viime vuoden vastaavana aikana.

 

- Kysyntää kotimaiselle puulle on ja odotamme tarjonnankin loppuvuodesta vilkastuvan merkittävästi, toteaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

 

‍Kantohinnat ennallaan

Havutukkien kantohinnat olivat huhtikuussa 2 prosenttia korkeammat kuin maaliskuussa. Koivutukin kantohinta oli samalla tasolla kuin maaliskuussakin. Kuitupuiden kantohinnat olivat 1–2 prosenttia korkeammalla kuin maaliskuussa.

 

Puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla, koska hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto, korjuuajankohta ja -olosuhteet.

Tehtaiden keskeytyksetön toiminta edellyttää häiriötöntä ja vakaata puukauppaa

Kaikelle kotimaiselle puulle on tarvetta. Kesän ja kelirikkoajan korjuukohteille on nyt vahva kysyntä. Tulevana kesänä on myös hyvä aika purkaa nuorten metsien ja taimikoiden hoitorästejä, kun kestävän metsätalouden rahoituksen (kemera) ehdot paranevat nykyisestä kesäkuun alusta lähtien.

 

Metsäteollisuusyritykset tekevät vuosittain yli 100 000 puukauppaa yksityisten metsänomistajien kanssa. Kaupat tuovat metsänomistajille noin 2 miljardin euron kantorahatulon sekä työtä ja verotuloja aluetalouksille.

 

Puukaupan häiriötön ja vakaa toiminta on edellytyksenä sille, että tehtaat voivat toimia ilman keskeytyksiä.

 

- Puusta valmistettujen, biopohjaisten ja ilmastoystävällisten tuotteiden kysyntä kasvaa koko ajan. On koko suomalaisen yhteiskunnan etu, että puukauppa käy ja pystymme vastaamaan kasvavaan globaaliin kysyntään, jatkaa Niemi.


Lue lisää: Puukauppatilastot