Osaajat ovat Suomen kasvun edellytys – ammatillisen koulutuksen reformi tarvitaan nyt

Uutiset |

Hallitus on linjannut hallitusohjelmassaan merkittävän uudistuksen koulutukseen. Ammatillisen koulutuksen reformin olisi tarkoitus astua voimaan 1.1.2018, mutta on nyt vaarassa pysähtyä.

Uudistusta on tehty yhdessä työelämän, koulutuksenjärjestäjien ja opiskelijoiden kanssa. Sen tarkoituksena on erityisesti kehittää koulutusta niin, että se vastaa nykyistä jouhevammin ja tehokkaammin työelämän nopeastikin muuttuviin osaamistarpeisiin. Reformin lakiesitys odottaa pääsyä eduskunnan käsittelyyn näinä päivinä – ja on odottanut sinne menoa jo jonkin tovin.

Ylen uutisista (20.4.) käy ilmi, että perussuomalaiset ovat asettuneet uudistuksen tielle. Hallituksessa on yksimielisyys lain sisällöstä, mutta perussuomalaiset ovat asettaneet sen etenemiselle tiukan ehdon. Heidän tavoitteenaan on saada ruotsin kieli vapaaehtoiseksi ja tässä yhteydessä he vaativat hallituksessa käsittelyssä olevaa kielikokeilun edistämistä ja laajentamista, jotta ammatillisen koulutuksen lakiesitys voi edetä.

Metsäteollisuus ry vetoaa perussuomalaisiin ja hallitukseen ammatillisen koulutuksen lain etenemiseksi. Suomen kasvu ei voi jäädä osaamisen kehittämisestä kiinni. Reformi tarvitaan nyt.

Lisätietoja antaa

Soile Koriseva

Päällikkö, osaaminen ja koulutus

044 509 7590