– Hallituksen asettama työllisyystavoite edellyttää Suomen talouden vahvaa kasvua, ja tämän tukemiseksi tarvitaan kauaskantoista teollisuuspolitiikkaa. Vientiteollisuuden investoinnit Suomeen ovat ratkaisevassa roolissa, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.

Uusien ideoiden, tuotteiden ja palveluiden peruskivi pitää muurata nyt. Hallituksen tulisi antaa vauhtia erityisesti koulutukseen, tutkimukseen ja yritysten innovaatiotoiminnan tukemiseen. Panostukset tarvitaan heti, koska niiden varaan rakentuu Suomen tulevaisuus ja hallitusohjelman tavoitteena olevat kansainväliset miljardiluokan ekosysteemit.

Suomen pitää houkutella investointeja laskevassa suhdanteessa, joten yritykset tarvitsevat investointikannustimia ja yli hallituskausien ennustettavan toimintaympäristön. Työn murros, ilmastonmuutos sekä terveyspalveluiden kasvava tarve ratkaistaan uusilla teknologioilla.

– Ne eivät synny ilman osaavaa työvoimaa, tutkimusta, tuotekehitystä, investointeja ja tuotteiden pilotoimista sekä kaupallistamista globaaleille markkinoille, sanoo Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jaakko Hirvola.

Yhteiskunnan sähköistymistä on edistettävä siten, että se palvelee myös talous- ja työllisyystavoitteita. Vientiteollisuuden sähkövero on asetettava EU:n minimiin ja muilta osin on huolehdittava siitä, että energiakustannukset ovat kansainvälisesti kilpailukykyisellä tasolla.

– Hiilivuodon ehkäisemiseksi ja teollisuuden sähköistymisen jouduttamiseksi päästökauppakompensaatio on säilytettävä. Tällä reseptillä voidaan saada vähähiilisiä investointeja Suomeen, toteaa Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Osaajien saatavuus on noussut yrityksille merkittävimmäksi kasvun onnistumiseen vaikuttavaksi tekijäksi. On tärkeää, että korkeakoulujen aloituspaikkoja lisätään nopeasti osaajatarvealoilla ja panostetaan muuntokoulutukseen. Lisäksi ammatillisen koulutuksen laatuun ja oppimisympäristöihin tarvitaan lisäpanostuksia.

Ilmastonmuutosta torjuvien teknologioiden ja nykyisten tuotantoprosessien kehittämiselle tulee tehdä toimialakohtaiset tiekartat yritysten ja valtionhallinnon yhteistyönä. Ennen kuin toimintaympäristö on aidosti yhtenäinen, on hiilivuotoa torjuttava huolehtimalla puhtaasti ja vastuullisesti toimivien yritysten globaalista kilpailukyvystä EU:n sisäisillä ja kansallisilla toimenpiteillä.

Lisätiedot:

Mika Aalto, Kemianteollisuus ry, puh. 050 438 9247

Jaakko Hirvola, Teknologiateollisuus ry, puh. 0400 633 751

Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600