Puukauppa tasaista lokakuussa

Tiedotteet |

Puukauppa kävi lokakuussa tasaisesti ja pitkän aikavälin vertailussa korkein hinnoin. Kotimaiselle puulle on kysyntää, ja puukaupan odotetaan sujuvan myös loppuvuonna.

Metsäteollisuus osti lokakuussa yksityismetsistä 2,9 miljoonaa kuutiota, mikä oli saman verran kuin syyskuussa. Tammi-lokakuun ostomäärä oli 20,7 miljoonaa kuutiota. Kuitupuuta ostettiin 11,5 ja tukkia 8,4 miljoonaa kuutiota.

Puukaupan odotetaan jatkuvan tasaisena myös loppuvuoden

Teollisuus tarvitsee kotimaista puuta ja puukaupan odotetaan käyvän tasaisesti myös loppuvuonna. Kaikelle puulle on kysyntää. Syksyn poikkeuksellisen lämmin sää on kasvattanut erityisesti sellaisten kohteiden kysyntää, jotka voidaan korjata myös sulan maan aikana. Talvella korjattavien kohteiden tarve voi vaihdella alueittain.

Hinnat syyskuun tasolla

Tukkien kantohinnat säilyivät syyskuun ja pitkän aikavälin vertailussa korkealla tasolla. Mäntytukin kantohinta oli keskimäärin 55 euroa kuutiolta ja kuusitukin 56 euroa kuutiolta. Koivutukista maksettiin keskimäärin 42 euroa kuutiolta.

Kuitupuiden hinnat laskivat 1-3 prosenttia syyskuuhun verrattuna. Mäntykuidun keskihinta oli 16 ja koivukuidun 15 euroa kuutiolta. Kuusikuidusta maksettiin keskimäärin 19 euroa kuutiolta.

Lisätietoja antaa:
Anu Islander, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6678, 040 729 3678