Puukauppa on ajautumassa käsittämättömään tilanteeseen

Tiedotteet |

Puun myyntimäärä on kahden viime viikon kuluessa romahtanut. Määrä on pudonnut kolmannekseen elokuun lopusta. Puukauppaan liitetyillä ristiriitaisilla viesteillä on selvästi hämmennetty metsänomistajia ja heikennetty puumarkkinoiden toimivuutta.

Elokuussa puukaupat nousivat teollisuuden tavoittelemiin lukemiin. Viime viikkoina kauppa on kuitenkin näivettynyt hallituksen merkittävästä verohuojennuspäätöksestä huolimatta. Mikäli puukauppa käy näin heikosti, teollisuus saa vuoden loppuun mennessä yksityismetsistä puuta vain 40 miljoonaa kuutiota, mikä jää kauas teollisuuden tarvitsemasta noin 60 miljoonasta kuutiosta.

"Tulevina viikkoina ratkaistaan metsäteollisuuden tulevaisuus Suomessa. Puupulan vuoksi kaikkia tehtaita ei voida pitää käynnissä. Mikäli puukauppa ei nopeasti nouse elokuun tasolle, teollisuus joutuu sopeuttamaan tuotantonsa vallitsevaan raaka-ainetilanteeseen", sanoo toimitusjohtaja Anne Brunila Metsäteollisuus ry:stä.

"Olemme ajautumassa käsittämättömään tilanteeseen. Puuta ei saada markkinoille ja samaan aikaan Suomen metsien kestävistä hakkuumahdollisuuksista jää jatkuvasti runsaasti käyttämättä. Jopa yksin metsänhoitorästeistä saataisiin vuoden kuitupuut teollisuuden tarpeisiin", Brunila jatkaa.

"Hallitus on päättänyt verokevennyksistä eikä niiden soveltamisessa ole epäselvyyksiä. Metsänomistaja- ja neuvontaorganisaatioiden on nyt välittömästi toimittava yhteistyössä ja löydettävä keinot tasaisen puukaupan varmistamiseksi ja erityisesti nukkuvien metsänomistajien herättämiseksi. Nyt tarvitaan yhteistä kansallista tahtotilaa tilanteen ratkaisemiseksi", muistuttaa Brunila.

Metsänomistajien ja koko Suomen etu on, että puulle löytyy ostajia kotimaassa, jossa uusiutuvasta luonnonvarasta jalostetaan korkean lisäarvon tuotteita.

Lisätietoja antaa:

Anu Islander, metsäasiantuntija, puh. 09 – 132 6678

Puukauppatilasto