Puukauppa jatkui tasaisena marraskuussa

Tiedotteet |

Marraskuun viikko-ostomäärät olivat tasaisesti yli 0,5 miljoonassa kuutiossa ja hinnat pysyivät korkealla. Epävarmasta taloustilanteesta huolimatta teollisuus käyttää merkittäviä määriä puuta.

Metsäteollisuus osti marraskuussa yksityismetsistä 2,9 miljoonaa kuutiota puuta, mikä oli saman verran kuin lokakuussa. Tammi-marraskuun ostomäärä oli 23,6 miljoonaa kuutiota, josta kuitupuuta oli 13,1 ja tukkia 9,6 miljoonaa kuutiota.

Teollisuus käyttää merkittäviä määriä puuta

Maailmantalouden epävarmuus heikentää metsäteollisuuden tuotteiden kysynnän ennustettavuutta. Epävarmuudesta huolimatta teollisuus käyttää merkittäviä määriä puuta.

Sekä tukeille että kuitupuulle on kysyntää sellaisilla kohteilla, joilla puuta voidaan korjata myös sulan maan aikana. Talvileimikoiden kysyntä on rajoitetumpaa, sillä pakkasten viivästyminen on lyhentänyt talvikorjuuaikaa jo 1-2 kuukaudella.


Kantohinnat edelleen korkealla

Kantohinnoissa ei marraskuussa tapahtunut suuria muutoksia. Tukkien kantohinnat olivat prosentin alempana kuin lokakuussa. Mäntytukin kantohinta oli keskimäärin 54 euroa kuutiolta ja kuusitukin 56 euroa kuutiolta. Koivutukista maksettiin keskimäärin 42 euroa kuutiolta.

Kuitupuiden hinnat olivat 1-2 prosenttia alempana kuin lokakuussa. Mäntykuidun keski-hinta oli 16 ja koivukuidun 15 euroa kuutiolta. Kuusikuidusta maksettiin keskimäärin 18 euroa kuutiolta.

Lisätietoja antaa:
Anu Islander, metsäasiantuntija, Metsäteollisuus ry,
puh. 09 132 6678, 040 729 3678