Pro jatkaa edelleen laittomia työtaisteluita ja lamauttaa neuvotteluja

Tiedotteet |

Ammattiliitto Pro tukee tänään aloitetulla laittomalla Rauman satamaoperaattorin toimihenkilöiden lakolla eilen 4.5. alkanutta laitonta UPM:n työtaistelua.

"Pron järjestämä laiton tukilakko lisää entisestään yritysten paineita siirtää tukitoiminnot vakaamman toimintaympäristön maihin", sanoo Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Jari Forss.

"Kiistakysymykset eivät ole eivät missään suhteessa Pron työtaistelutoimiin. Olemme edelleen valmiit 2,5 prosentin palkankorotuksiin, samoin kuin aiemmin keväällä sovimme paperiteollisuuden työntekijöiden ja ylempien toimihenkilöiden kanssa. Samoin olemme valmiit yhteistyössä kehittämään paikallisia palkkausjärjestelmiä."

Pro uhkaa toistuvasti laittomilla työtaistelutoimilla

Pro on järjestänyt useita laittomia työtaistelutoimia huhtikuun aikana ja on uhannut jatkavansa laitonta toimintaansa. Viimeksi 4.5. Pro aloitti UPM:n toimihenkilöiden kolmipäiväisen laittoman lakon. Pääsiäisenä liitto ilmoitti aikaistavansa Stora Enson ja Metsäliiton lakkoa päivällä. Huhtikuun lopulla Storan Enson ja Eforan Oulun toimihenkilöitä sekä Storan Enson Kotkan ja Anjalan palvelukeskuksen toimihenkilöitä kehotettiin laittomaan työtaisteluun. Lisäksi Pro syyllistyi työlainsäädännön rikkomiseen jo työmarkkinakiistan alkuvaiheessa, kun se aloitti ylityökiellon työehtosopimuksen voimassaoloaikana.

Lisätietoja antaa:
Jari Forss, varatoimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry,
puh. 09 132 4440, 040 570 7652

Seuraa työmarkkinatilanteen kehitystä verkkopalvelustamme.