Paperiliitto vaikeuttaa sopimusneuvotteluja jatkuvilla laittomuuksilla

Tiedotteet |

SAK:lainen Paperiliitto vaikeuttaa paperiteollisuuden työehtosopimusneuvotteluja jatkuvilla ja tietoisilla laittomuuksilla. Paperiliitto ja sen ammattiosastot ovat lakkoilleet keskiviikkona 30. maaliskuuta alkaneen ylityökiellon aikana laittomasti jo kolmetoista kertaa. Keskiviikkona 13. huhtikuuta seisautetaan Euroopan suurimpiin kuuluva tuotantolaitos Imatralla kahdeksi vuorokaudeksi. Lakot ovat lainvastaisia, koska niistä ei ole ilmoitettu 14:ää vuorokautta etukäteen.

Paperiliitto on myös ajanut koneita alas vajaan kahden viikon aikana yli 50 kertaa ylityökieltoon vedoten. Osa alasajoista johtuu paperiliittolaisten laittomasta kieltäytymisestä siirtyä työvuorosta toiseen säännöllisen työajan rajoissa, vaikka kyseessä ei ole ylityö. Yli 50 koneen alasajo on aiheuttanut paperiteollisuudelle kymmenien tuhansien tonnien tuotannonmenetykset.

Paperiliitto rikkoo lain lisäksi Metsäteollisuus ry:n kanssa solmimaansa kirjallista sopimusta, jonka mukaan Paperiliitto ja sen ammattiosastot sitoutuvat noudattamaan ja valvomaan työriitalain mukaista ennakkoilmoitusvelvollisuutta. Sopimus on solmittu 9. helmikuuta 1995.

"Paperiliiton on noudatettava Suomen lakeja ja työrauhaa koskevia pelisääntöjä. Sen on ymmärrettävä, että asioista pitää keskustella ja sopia neuvottelupöydässä. Laittomat lakot ja ylityökielto vain pahentavat tuottavuuden kriisiä", muistuttaa työmarkkinapolitiikan johtaja Arto Tähtinen Metsäteollisuus ry:stä.

Työnantajia edustava Metsäteollisuus ry haluaa neuvotella Paperiliiton kanssa uuden, tuottavuuden nostamista tukevan työehtosopimuksen mahdollisimman nopeasti. Suomen paperiteollisuus menestyy kansainvälisessä kilpailussa vain, jos se pystyy parantamaan tuottavuuttaan. Alan työehtosopimuksesta on raivattava kohdat, jotka estävät tuottavuuden parantamista ja heikentävät toimintamahdollisuuksia Suomessa verrattuna muihin paperiteollisuuden toimintamaihin.

Lisätietoja:

Arto Tähtinen, johtaja, työmarkkinapolitiikka, Metsäteollisuus ry
puh. (09) 132 4442, etunimi.sukunimi@forestindustries.fi