Metsäteollisuus tammi-maaliskuussa 2012: Vaikea markkinatilanne heikensi metsäteollisuuden tuotantoa alkuvuonna, puukauppa vilkasta

Tiedotteet |

Metsäteollisuuden tuotantoympäristö oli vuoden ensimmäisellä neljänneksellä vaikea ja kysyntä päämarkkina-alueilla useissa tuoteryhmissä vaisua.

”Suomen metsäteollisuuden kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi tarvitaan nopeita toimia, jotta suomalaiset tuotantoyksiköt säilyvät elinvoimaisina kireässä kansainvälisessä kilpailussa. Suomi on viennistä riippuvainen maa, jonka kauppa- ja vaihtotase ovat kääntyneet negatiiviksi. Tilanteen korjaamiseksi tarvitsemme uusia investointeja, mutta niiden toteutuminen edellyttää, että kotimaiset tuotannontekijät eli raaka-aine-, energia-, logistiikka- ja työvoimakustannukset ovat kilpailukykyisiä keskeisiin kilpailijamaihimme verrattuna”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

Suomessa tuotettiin tammi-maaliskuussa 2012 paperia ja kartonkia yhteensä 2,6 miljoonaa tonnia. Tuotanto väheni edellisvuodesta 12 prosenttia. Graafisten papereiden kulutus päämarkkina-alueella Euroopassa oli edelleen matalalla tasolla, mikä näkyi Suomen tuotantoluvuissa. Hienopaperin tuotanto kuitenkin piristyi vuosineljänneksen loppua kohden. Paperi- ja kartonkituotteiden hinnat pysyivät vakaina edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Sellua tuotettiin Suomessa tammi-maaliskuussa 1,7 miljoonaa tonnia eli suunnilleen sama määrä kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2011. Sellun vienti kasvoi ensimmäisellä neljänneksellä 720 000 tonniin, mikä on 28 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Sahatavaraa tuotettiin tammi-maaliskuussa 2,3 miljoonaa kuutiota eli 2 prosenttia edellisvuotta vähemmän. Vanerin tuotanto väheni edellisvuodesta 7 prosenttia ja oli 250 000 kuutiota. Sahatavaran vienti kasvoi tammi-helmikuussa miljoonaan kuutioon, mikä on 26 prosenttia edellisvuoden vastaavaa ajanjaksoa enemmän.
Viime vuoden vertailujaksolle ajoittui Pohjois-Afrikan kriisi, jolloin laivaukset kyseiselle markkina-alueelle olivat pysähdyksissä.

Puukauppa oli vilkasta ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Metsäteollisuus osti tammi-maaliskuussa puuta 6,2 miljoonaa kuutiota, mikä on yli kaksinkertainen määrä edellisvuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Tukkien ostomäärä nousi 2,8:een ja kuitupuun 3,2 miljoonaan kuutioon. Puukauppaa vauhdittivat erityisesti tammikuussa vuodenvaihteen myrskytuhot. Myös puun korkea hinta lisäsi puukauppaa.

Lisätietoja antaa:
toimitusjohtaja Timo Jaatinen, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600