Metsäteollisuus käynnistää lehtojen hoidon toimintaohjelman. Metsäteollisuus ry:n kestävän kehityksen päällikkö Tiina Vuoristo esitteli hankkeen tänään Metsäluonnon monimuotoisuuden pyöreässä pöydässä, jossa puheenjohtajina toimivat ministerit Krista Mikkonen ja Jari Leppä.

Lehtojen hoidon toimintaohjelma on osa jo vuonna 2016 käynnistynyttä Metsäteollisuuden metsäympäristöohjelmaa. Vuonna 2021 toteutettavan toimintaohjelman tarkoituksena on tuoda esille talousmetsälehtojen ja niiden hoidon merkitystä luonnon monimuotoisuudelle sekä lisätä toimijoiden osaamista lehtojen tunnistamisessa ja hoidossa. Tavoitteena on, että yritykset pystyvät nykyistä helpommin ja yhtenäisemmin tarjoamaan metsänomistajille lehtoluonnon monimuotoisuutta edistäviä käsittelymenetelmiä. Tapio Oy toimii hankkeessa yhteistyökumppanina.

Puolet uhanalaisista metsälajeista elää lehdoissa

Lehtometsien merkitys luonnon monimuotoisuudelle on erityisen suuri, sillä niissä esiintyy enemmän uhanalaisia lajeja kuin millään muulla metsätyypillä. Metsien uhanalaisista lajeista lähes puolet elää lehdoissa, vaikka lehtojen pinta-ala on vain muutamia prosentteja Suomen metsien kokonaispinta-alasta.

−Lehdoissa tehtävät monimuotoisuustoimet ovat erityisen tehokkaita, sillä suurta osaa uhanalaisista lajeista voidaan auttaa keskittämällä toimet pienelle pinta-alalle, kertoo Tiina Vuoristo.

Lehtotyyppejä on monia erilaisia. Osa lehdoista on lailla suojeltuja ja osa metsätalouskäytössä. Käytännön toimijoiden on osattava tunnistaa lehdot, joihin kohdistuu vaatimuksia lainsäädännön tai metsäsertifioinnin kautta. Lisäksi lehdoissa on paljon potentiaalia vapaaehtoiseen METSO-suojeluun.

Sekä suojelluissa että talouskäytössä olevissa lehdoissa tehdään hoitotoimenpiteitä, joilla autetaan lehtomaisten piirteiden säilymistä ja lisäämistä. Uhanalaisen lehtolajiston yleisin uhkatekijä on muutos puulajisuhteissa. Esimerkiksi kuuset valtaavat usein tilaa lehtipuilta ja muilta lehtokasveilta. Uusi toimintaohjelma kohdistuu erityisesti talousmetsälehtojen luonnonhoitoon.