Metsäklusterin tutkimusstrategia: Suomeen menestyvä, maailman kannattavin ja kestävästi toimiva metsäklusteri

Tiedotteet |

Ensimmäinen Suomen metsäklusterin tutkimusstrategia julkistettiin 5.10.2006 Helsingissä. Se linjaa metsäklusterin ja sen asiakastoimialojen kannalta keskeiset tutkimuksen painopisteet. Tutkimusstrategian tavoitteiden toteutuminen tarkoittaa, että Suomessa on myös tulevaisuudessa menestyvä, maailman kannattavin ja kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti toimiva metsäklusteri, joka asiakastoimialoineen valmistaa maailman halutuimpia tuotteita.

Tavoitteena on kaksinkertaistaa metsäklusterin tuotteiden ja palvelujen arvo vuoteen 2030 mennessä. Tuolloin puolet arvosta tulisi uusista tuotteista. Kotimaiseen puun käyttöä pyritään lisäämään neljänneksellä. Tavoitteena on myös kaksinkertaistaa klusterin tutkimus- ja kehityspanokset.

Vuonna 2005 koko metsäklusterin tuotannon arvo oli arviolta 40 miljardia euroa. Klusterin viennin arvo oli noin 15 miljardia euroa eli lähes 30 prosenttia koko viennistä. Tällöin klusteriin lasketaan kuuluvaksi metsäteollisuuden lisäksi metsätalous, massan-, paperin- ja sahateollisuuden laitevalmistus ja kunnossapito, metsäteollisuutta palveleva kemianteollisuus, puukalusteiden ja puu- ja kuitupakkausten valmistus sekä graafinen kustantaminen ja painaminen. Viime vuonna klusterin T&K-panostus oli arviolta 350 miljoonaa euroa. Kotimaista puuta käytettiin lähes 60 miljoonaa kuutiota.

"Metsäklusterin uudistumiseksi tutkimuksella tulee tuottaa uutta tietoa, teknologiaa, osaamista sekä uusia tuotteita ja palveluita, joille on globaalia kysyntää. Näin luodaan perustaa uuden elinvoimaisen liiketoiminnan syntymiselle", sanoi Lars Gädda, M-realin tutkimusjohtaja ja Metsäsektorin eurooppalaisen teknologiayhteisön ohjausryhmän puheenjohtaja tutkimusstrategian julkistamistilaisuudessa. "Yritysten ja metsätalouden kilpailukyvyn parantamiseksi tutkimuksen pitää tuottaa uusia ratkaisuja tuotantokustannusten alentamiseksi ja tuotteiden jalostusarvon nostamiseksi."

Gäddan mukaan tutkimusta tulee suunnata siten, että kehitettävät ratkaisut täyttävät kestävän kehityksen vaatimukset taloudellisesta, yhteiskunnallisesta ja ympäristönsuojelun näkökulmasta.

Metsäklusterin tutkimuksen painopisteet ovat:

Älykkäät puu- ja kuitutuotteet
Informaatio- ja tietoliikenne- sekä bio- ja nanoteknologioiden nopea kehittyminen mahdollistaa älykkäiden ja toiminnallisten puu- ja kuitutuotteiden sekä uuden liiketoiminnan kehittämisen.

Puusta ja sen ainesosista valmistetut materiaalit
Puun uusia käyttömahdollisuuksia tulee tutkia ja niiden hyödyntämistä kehittää.

Puuta monipuolisesti hyödyntävä biojalostamo
Tulevaisuuden biojalostamo erottaa puusta nykytuotteiden lisäksi materiaaleja, kemikaaleja ja energiatuotteita, mikä puolestaan luo uutta liiketoimintaa.

Metsien kestävä käyttö
Metsien tuottavuutta ja metsätalouden kannattavuutta tulee parantaa kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Myös metsien käytön hyväksyttävyys on edellytys metsäklusterin menestymiselle.

Puubiomassalle lisäarvoa
Puubiomassan ominaisuuksien ja uudenlaisen käytön hyödyntäminen lisää puun arvoa ja ohjaa puun käyttöä ominaisuuksien mukaan eri käyttökohteisiin.

Älykkäät ja resursseja säästävät tuotantoteknologiat
Kehitetään radikaalisti uudenlaisia, niukkaresurssisia ja energiatehokkaita tuotantojärjestelmiä, joiden avulla vähennetään pääomaintensiivisyyttä ja parannetaan koko klusterin tehokkuutta ja joustavuutta.

Tulevaisuuden asiakasratkaisut
Kehitetään uusia houkuttelevia, asiakaslähtöisiä ja kilpailukykyisiä tuotteita ja palvelukonsepteja esimerkiksi painetun viestinnän, pakkaamisen, rakentamisen ja sisustamisen sekä uusien tuotealueiden kuten kemian- ja energiatuotteiden tarpeisiin.

 

Suomen metsäklusterin tutkimusstrategia ja 5.10.2006 julkistamistilaisuuden esitykset nyt saatavilla

Metsäklusterin johtavat toimijat – metsä-, kemia- ja teknologiateollisuuden sekä viestintä- ja pakkaussektorin yritykset, metsänomistajien edustajat ja metsätalouden asiantuntijat – ovat yhdessä määritelleet klusterin tutkimustoiminnan tulevat painopisteet suomalaisen osaamisen ja kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Suomen metsäklusterin tutkimusstrategia julkaistiin 5. 10.2006 Helsingissä pidetyssä tilaisuudessa "Uudistuva metsäklusteri – Tulevaisuuden osaamishaasteet ja tutkimuksen painopisteet".

 

Suomen metsäklusterin tutkimusohjelma

Jussi Pesosen esitys

Jaakko Rauramon esitys

Pekka Heikkisen esitys

Lars Gäddan esitys