Lahopuu tarjoaa kodin usealle uhanalaiselle metsälajille

Tiedotteet |

Lahoamisen eri asteissa oleva puu on monen metsässä elävän lajin elämän edellytys. Lahopuun määrä on lisääntynyt uusien metsänhoitosuositusten myötä. 

Lahopuulajeihin kuuluu paljon sieniä, etenkin kääpiä ja orvakkaita sekä jäkäliä, sammalia ja hyönteisiä, erityisesti kovakuoriaisia. Linnuista tikat ja tiaiset kovertavat pesäkolonsa yleensä pystyyn kuolleisiin pökkelöihin. Tikkojen hakkaamia koloja käyttävät myöhemmin pesäpaikkoina muun muassa helmipöllö, telkkä ja liito-orava, sekä leppälintu ja kirjosieppo.

Metsänhoitosuositusten muuttuminen näkyy maastossa

1990-luvulla metsäluonnon monimuotoisuus alettiin ottaa entistä paremmin huomioon metsänkäsittelyissä. Aikaisemmin metsänhoidon yhteydessä lahopuut kerättiin tarkkaan pois, koska niiden ajateltiin levittävän tauteja ja tuholaisia. Näin ei kuitenkaan ole, etenkään lehtipuiden kohdalla. Lahot raidat ja haavat ovat arvokkaita monimuotoisuuden ylläpitäjiä. Sen sijaan tuore kuollut havupuu voi kerätä kaarnakuoriasia, jotka voivat aiheuttaa tuhoja lähimetsissä. Yksittäisillä tuulenkaadoilla ei ole kuitenkaan suurta merkitystä.

Korjuualueille nykyisin jätettävät säästöpuut kuolevat ja kaatuvat aikanaan ja muodostavat lahopuuta pitkälle tulevaisuuteen. Lahoamista voi nopeuttaa katkaisemalla puu muutaman metrin korkeudelta. Tutkimusten mukaan näin syntyneistä tekopökkelöistä useat uhanalaiset kovakuoriaislajit löytävät itselleen elinympäristön.

Maanmuokkauksen yhteydessä maahan kaatuneet lahopuut tulisi kiertää ja jättää ehjiksi, jotta lajisto voi niitä hyödyntää. Lahoamisen aikana rungossa elää jopa satoja eri eliölajeja.

Lahopuulla elävät lajit tarvitsevat erityyppistä kuollutta puuta

Suomen metsälajeista noin neljännes, 4 000 – 5 000 lajia, on riippuvaisia lahopuusta. Osalle lajeista kelpaavat pystyyn kuolleet pökkelöt, mutta suurin osa tarvitsee järeää, maahan kaatunutta lahopuuta. Monet lahopuulajit ovat hyvin erikoistuneita, ne elävät vain tietyn lajisella ja kokoisella lahopuulla, joka on tietyssä, niille sopivassa lahoamisen asteessa. Kun lahoaminen edistyy pidemmälle, niiden tulisi löytää lähistöltä uusi, sopivaa lajia ja lahoastetta edustava puu. Jotkut kovakuoriaislajit ja käävät kelpuuttavat vain lahopuun, joka on jo entuudestaan tietyn sienen lahottama. Esimerkiksi rusokääpä elää vain kantokäävän aikaisemmin lahottamalla puulla.

Myös paikan pienilmastolla on lahoamisprosessille tärkeä merkitys. Mikäli lahopuu kuivuu liikaa, se voi muuttua hyödyttömäksi esimerkiksi monelle kääpälajille. Toisaalta eräät kovakuoriaislajit tarvitsevat paahteiselle ja kuivalle paikalle pystyyn kuollutta puuta.

Lahopuu on lisääntynyt Etelä-Suomessa

Luonnonvarakeskuksen (ent. Metla) inventointien mukaan noin kahdenkymmenen vuoden aikana lahopuun määrä on Etelä-Suomessa kasvanut ja on nyt keskimäärin 3,7 m3/ha. 1990-luvun lopussa määrä oli 2,8 m3/ha. Sen sijaan Pohjois-Suomessa lahopuun määrä on samassa ajassa vähentynyt noin yhden kuutiometrin verran hehtaarilla ollen nyt keskimäärin 7,4 m3/ha. Luonnontilaisissa metsissä lahopuun määrä vaihtelee kasvupaikan ja sijainnin mukaan ja on noin 20−130 m3/ha.