Kartongin tuotanto kasvoi alkuvuonna yli kahdeksan prosenttia, paperin tuotanto pienentyi

Tiedotteet |

Metsäteollisuus tuotti kartonkia alkuvuonna 830 000 tonnia. Määrä on 8,4 prosenttia enemmän kuin vuoden 2015 tammi–maaliskuussa. Myös sellun ja havusahatavaran tuotanto kasvoi alkuvuonna. Paperin tuotanto sen sijaan jatkoi pienentymistään. Suomalaiset päättäjät voivat vaikuttaa Metsäteollisuuden toimintaedellytyksiin myös peräänantamattomalla EU-politiikalla.

Metsäteollisuuden tammi–maaliskuun tuotantolukuja piristi erityisesti kartonki, mutta myös sellun tuotanto kehittyi myönteisesti. Yhtiöt tuottivat sellua alkuvuonna 1,9 miljoonaa tonnia eli 4,1 prosenttia enemmän verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon. Uudet investoinnit näkyvät sellun ja kartongin tuotantoluvuissa selvästi.

Havusahatavaran tuotanto puolestaan kasvoi 3,8 prosenttia 2,7 miljoonaan kuutiometriin. Paperin tuotannon pienentyminen kuitenkin jatkui alkuvuonna. Se oli tammi–maaliskuussa 1,8 miljoonaa tonnia, joka on 4,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2015 ensimmäisellä neljänneksellä.

Suomalainen tuotanto kärsii edelleen tärkeimpiä kilpailijoitaan huonommasta kustannuskilpailukyvystä, joka hidastaa viennin ja työllisyyden elpymistä. Siksi suomalaisten päättäjien pitää huolehtia teollisuuden toimintaedellytyksistä vaikuttamalla myös Euroopan unionin tekemiin päätöksiin. EU edistää parhaillaan useita hankkeita, jotka voivat muuttaa teollisuuden toimintaedellytyksiä huomattavasti. Niin sanotun hiilivuodon – eli tuotannon siirtymisen halvempien kustannustason maihin – riski uhkaa säilyä suurena.

”Syksyllä Suomen edustajien tulee EU-pöydissä pysyä hereillä. EU käsittelee parhaillaan päästökaupan uudistamista, metsiä koskevaa kestävyyspolitiikkaa sekä suurten polttolaitosten ympäristösäädöksiä. Lisäksi pöydällä on metsien rooli ilmastopolitiikassa. Yksin suurten polttolaitosten päästöjä koskeva päätösehdotus voisi nykyisellään lisätä metsäteollisuuden kustannuksia 150–420 miljoonaa euroa”, sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

”Komissio käy parhaillaan läpi keinoja, joilla EU haluaisi varmistaa metsäbiomassan kestävän käytön. Työssä pitäisi hyödyntää mahdollisimman pitkälle olemassa olevaa kotimaista ja EU-lainsäädäntöä. Myös vapaaehtoisista työkaluista tulisi ottaa kaikki hyöty irti. Päästökaupan kohdalla tärkeintä on varmistaa, että komission edottamista lähtökohdista pidetään kiinni”, Jaatinen jatkaa.

Eurooppalainen toimintaympäristö korostaa kansallisten, kilpailukykyä parantavien päätösten merkitystä. Siksi hallituksen olisi kehysriihessään pitänyt ottaa niin sanottu päästökauppakompensaatio käyttöön täysimääräisenä.

”Kilpailukyvyn parantaminen edellyttää kunnianhimoisia päätöksiä. Kilpailukykysopimus ei toteutuessaan valitettavasti yllä alkuperäisiin tavoitteisiinsa. Sen mukaiset soveltamisneuvottelut ovat parhaillaan käynnissä ja Metsäteollisuus ry arvioi niiden tulosta toukokuun lopussa”, Jaatinen toteaa.

”Samalla tarkastellaan sitä, tyydyttääkö kilpailukykysopimuksen kattavuus myös kuljetusketjun osalta. Metsäteollisuus oli vuonna 2015 Suomen suurin vientiala, ja sen tuotteista 90 prosenttia menee vientiin. Kuljetusketjun toimivuus ja häiriöttömyys ovat metsäteollisuusyrityksille välttämättömyys”, Jaatinen korostaa.

Lisätiedot: Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6600