Jouni Punnonen nimitetty Metsäteollisuus ry:n energia- ja infrastruktuurijohtajaksi

Tiedotteet |

Metsäteollisuus ry:n hallitus on tänään nimittänyt diplomi-insinööri Jouni Punnosen, 48, järjestön energia- ja infrastruktuurijohtajaksi 8.8.2011 alkaen.

Jouni Punnonen on toiminut viimeksi Teollisuuden Voima Oyj:n yhteiskuntasuhdepäällikkönä ja sitä ennen Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtavana energia-asiantuntijana. Aiemmin hän on toiminut eri energia-alan tehtävissä Kymmene Oy:ssä.

"Jouni Punnosella on vankka kokemus elinkeinoelämän energia- ja ilmastoasioista ja siihen liittyvästä edunvalvonnasta. Hänellä on näkemystä niin kansallisesta kuin EU-tasoisestakin energia-alan vaikuttamisesta", sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.

"Suomen ja EU:n energia- ja ilmastopolitiikkaa on toteutettava niin, että se vahvistaa metsäteollisuuden kilpailukykyä. Esimerkiksi energiaverotus on alennettava Suomessa samalle tasolle kilpailijamaiden kanssa mahdollisimman pian", sanoo Jouni Punnonen.

Metsäteollisuus ry:n nykyinen energia- ja infrastruktuurijohtaja Stefan Sundman siirtyy UPM-Kymmene Oyj:n energia- ja metsäliiketoimintojen yhteistyösuhteista ja kehityksestä vastaavaksi johtajaksi syyskuun alusta alkaen.

Lisätietoja antavat:

Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry,
puh. 09 132 6600

Jouni Punnonen, puh. 040 720 4256