Havumetsien komea kanalintu

Tiedotteet |

Metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä aukkoineen ja rämeineen. Metso esiintyy lähes koko Suomessa Ahvenanmaata, ulkosaaristoa ja puuttomia tuntureita lukuun ottamatta.

MetsokukkoLentoon rymistelevä, parhaimmillaan noin viisikiloinen metsokukko aiheuttaa satunnaiselle metsässä liikkujalle vähintään sydämen tykytystä. Äänen perusteella kuvittelisi, että liikkeellä on paljon isompi otus. Naarasmetso eli koppelo on selkeästi pienempi kuin koiras. Myös värit poikkeavat toisistaan. Koiraan höyhenpuku on juhlavan ruskeanmusta komeine pyrstöineen. Naaras on vaatimattoman ruskeankirjava.

 

Metso viihtyy havumetsissä ja rämeillä

 

Metsoa pidetään usein vanhan metsän lajina, mutta se ei välttämättä pidä paikkaansa. Tyypillinen metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä aukkoineen ja rämeineen. Vuodenajasta riippuen metso elää erilaisissa ympäristöissä. Metso viettää talven mäntyvaltaisissa metsissä ja usein puustoisilla soilla. Tällöin se syö lähes yksinomaan männyn neulasia. Harsuiksi syötyjä hakomismäntyjä näkee usein rämeiden reunoilla. Kesällä metso suosii mm. korpia ja reheviä puronvarsia, joissa on runsaasti hyönteisiä, silmuja, versoja ja marjoja ravinnoksi.

 

Pesäpaikan valinnassa koppelo ei juuri nirsoile. Pesä on vaatimaton risuilla vuorattu maakuoppa yhtä hyvin aukean reunassa kuin metsän sisäosassakin. Pääasia, että paikka on suojassa pedoilta.

 

Metso puolustaa reviiriään rajusti

 

Metsolla on keväällä näyttävä ryhmäsoidin yleensä varttuneessa, mutta avoimessa havumetsässä. Metsokukot kerääntyvät samalle soidinpaikalle vuodesta toiseen. Vahvin kukko saa eniten naaraita parittelukumppaneikseen. Soidinkeskus toimii parittelupaikkana.  Kullakin kukolla on oma, parin kolmen hehtaarin kokoinen soidinreviirinsä soidinkeskuksen ympärillä. Lisäksi kullakin soitimelle osallistuvalla kukolla on vielä laajempi päiväreviiri soidinreviirin jatkona. Koko soidinalue soidin- ja päiväreviireineen käsittää kymmeniä, jopa satoja hehtaareja vaihtelevaa metsää metsokukkojen lukumäärästä riippuen.

 

Soidinreviirien metsät jätetään peitteisiksi

 

KoppeloNykyisissä metsänkäsittelyissä metson soidinalueet otetaan huomioon. Soidinkeskus jätetään usein kokonaan käsittelemättä ja sen ympärillä olevien soidinreviirien metsän peitteisyydestä huolehditaan. Hakkuut tehdään vaiheittain ja niin pienialaisina, että eri puolilla soidinpaikkaa on metson päiväreviiriksi soveltuvaa elinympäristöä. Metsäpeitteisten yhteyksien säilyminen päiväreviiriltä soidinpaikalle on myös tärkeää.

 

Metsoa tavataan laajalti Euroopan havumetsissä

 

Metso esiintyy lähes koko Suomessa Ahvenanmaata, ulkosaaristoa ja puuttomia tuntureita lukuun ottamatta. Metson levinneisyys ulottuu Euroopan havumetsäalueilta Siperian taigan keskiosiin saakka. Skotlannissa on erillinen esiintymä.

 

Kannat vaihtelevat paljon

 

Kaikilla metsäkanalinnuilla on voimakkaita luontaisia kannanvaihteluita, joiden syyt eivät ole aina selvillä. Metsänkäsittelyillä, metsästyksellä, pienpetojen runsaudella ja, taudeilla on vaikutusta metsokantoihin. Jopa sateisilla ja kylmillä kesäsäillä tai vastaavasti erityisen kuivilla ja kuumilla kesillä on omat vaikutuksensa kanalintujen poikastuottoon. Metsokanta on ollut koko Suomessa laskusuunnassa 1960-luvulta lähtien. Suomen metsokannan kooksi on arvioitu 50 000 – 150 000, jopa 250 000 paria. Maailman luonnonsuojelujärjestön (IUCN) mukaan Euroopan pesivä metsokanta on 760 000 – 1 000 000 paria. Monessa Euroopan maassa metso on uhanalainen, mutta Suomessa se on silmälläpidettävä laji. Metsästäjät arvostavat metsoa ja tekevät yhteistyötä tutkijoiden kanssa kannan turvaamiseksi. Erityisesti Etelä-Suomessa useat metsästysseurat ovat vapaaehtoisesti rauhoittaneet lajin.

YK on nimennyt vuoden 2010 kansainväliseksi biodiversiteetin vuodeksi. Kerromme tässä juttusarjassa loppuvuoden ajan luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä käsitteistä ja ilmiöistä.

Lisätietoja:

Suvi Raivio, luontoasiantuntija, Metsäteollisuus ry, Puhelin: 09 132 6671, etunimi.sukunimi@forestindustries.fi