Metsäteollisuus ry:n keskiviikkona 25.11. järjestetty syyskokous valitsi yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi Stora Enson maajohtaja Seppo Parvin (KTM, 56). Parvi on Stora Enson talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen ja Suomen maajohtaja. Parvi on ollut Stora Enson palveluksessa, johtoryhmän jäsen ja maajohtaja vuodesta 2014 saakka. Metsäteollisuus ry:n hallituksessa hän on aiemmin toiminut varapuheenjohtajana. Puheenjohtajuus siirtyy Parville Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälältä yhdistyksen luottamustehtävien kierron mukaisesti.

Työelämäuudistus hyväksyttiin yksimielisesti

Syyskokous hyväksyi yhdistyksen hallituksen tekemän sääntömuutosesityksen, joka kieltää yhdistystä jatkossa tekemästä jäseniään sitovia työehtosopimuksia. Metsäteollisuus ry kuitenkin vastaa nykyisistä työehtosopimuksista niiden päättymiseen saakka, pisimmillään 31. joulukuuta 2022.

Valintansa jälkeen Parvi kommentoi hyväksyttyä sääntömuutosta ja siitäseuraavaa työelämäuudistusta todeten sen uudistavan koko toimialaa.

−Tulevaisuudessa työehdot kehittyvät erilaisiksi eri yritysten, tuoteryhmien ja työpaikkojen välillä. Yritykset sopivat yhdessä henkilöstönsä kanssa mistä, miten ja missä laajuudessa sovitaan. Tämä tarkoittaa lisääntyvää dialogia – ja sehän juuri on paikallisen sopimisen ytimessä, Parvi sanoi.


Ministeri Saarikko alleviivasi kilpailukyvyn merkitystä

Syyskokouksen vieraana puhunut ministeri ja hallituspuolue keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko kantoi huolta maamme kilpailukyvyn kehityksestä, kun maailmantalous taas kääntyy kasvun uralle. Hän painotti, etteivät kustannukset Suomessa saa nousta liiaksi verratessa kilpailijamaihin.

−Myös työmarkkinoiden uudistumista pitää jatkaa. Tarvitaan lisää paikallista sopimista ja sen tuomaa yrityskohtaista joustavuutta. Kolmikannalla on nyt näytön paikka saada aikaan uudistuksia, Saarikko painotti.

Saarikko harmitteli, että tuottavuuskehitys on ollut Suomessa kilpailijamaita heikompaa.

−Suomi ei kulje talouden rakennemuutoksen edessä, hän kiteytti.

Samalla ministeri esitti kiitokset metsäteollisuuden yrityksille merkittävistä uusista investoinneista, joiden hän totesi olevan erittäin tärkeitä Suomelle.

−Te olette kaikki kumppaneitamme, koska tavoitteenamme on Suomen yhteinen hyvä. Yhteisenä päämääränä tulisi olla "suunniteltu Suomessa, valmistettu Suomessa, omistettu Suomessa", Saarikko sanoi.


Yhdistyksen uuteen hallitukseen 27 jäsentä

Syyskokous päätti myös, että vuonna 2021 Metsäteollisuus ry:n hallituksessa on 27 jäsentä. Uusina jäseninä hallitukseen nousivat toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy, toimitusjohtaja Juha Tilli, Pankaboard Oyj sekä toimitusjohtaja Petteri Virranniemi, Pölkky Oy.

Metsäteollisuus ry:n hallituksen kokoonpano vuonna 2021

Toimitusjohtaja Petri Aaltonen, Encore Ympäristöpalvelut Oy

Toimitusjohtaja Jussi Aine, Puustelli Group Oy

Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd

Sidosryhmäjohtaja Pirkko Harrela, UPM-Kymmene Oyj

Divisioonan johtaja Kati ter Horst, Stora Enso Paper Oy

Toimitusjohtaja Risto Hovi, BillerudKorsnäs Finland Oy

Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group

Toimitusjohtaja Esa Kaikkonen, Metsä Tissue Oyj

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy

Toimitusjohtaja Juha Koukka, Mondi Powerflute Oy

Toimitusjohtaja Juha Kuusisto, Veljet Kuusisto Oy

Tehtaanjohtaja Heikki Mustaniemi, Oy Essity Finland Ab

Tehtaanjohtaja Pertti Mäkelä, Jujo Thermal Oy

Toimitusjohtaja Henrik Nieminen, Tornator Oyj

Toimitusjohtaja Kari Ollila, Adara Pakkaus Oy

Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj

Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy

Toimitusjohtaja Tommi Ruha, Kuhmo Oy

Toimitusjohtaja Ilkka Saarinen, Tervakoski Oy

Director Kirkniemi Mill Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy

Toimitusjohtaja Vesa Tempakka, Vapo Oy

Toimitusjohtaja Arto Tiitinen, Puusepänteollisuus ry

Toimitusjohtaja Juha Tilli, Pankaboard Oyj

Toimitusjohtaja Ari Viinikkala, DS Smith Packaging Finland Oy

Toimitusjohtaja Petteri Virranniemi, Pölkky Oy

Toimitusjohtaja Sakari Wallin, Suomen Kuitulevy Oy

Työvaliokunnan kokoonpano 2021

Puheenjohtaja

Talousjohtaja Seppo Parvi, Stora Enso Oyj

Varapuheenjohtajat

Pääjohtaja Ilkka Hämälä, Metsä Group

Toimitusjohtaja Jussi Pesonen, UPM-Kymmene Oyj

Muut työvaliokunnan jäsenet

Toimitusjohtaja Sampo Antti, Corenso United Oy Ltd

Toimitusjohtaja Ville Kopra, Versowood Oy

Toimitusjohtaja Kasperi Pitkäkangas, Haapajärven Ha-Sa Oy

Mill Director Martti Savelainen, Sappi Finland Operations Oy