Koivun lehtiä

Joustavilla ympäristölupamenettelyillä tehostetaan ympäristötyötä

Metsäteollisuus kannattaa etenemistä kohti yhden luukun palvelukonseptia, lupapäätösten yhdenmukaisuutta ja ennakoitavuutta sekä lupa- ja valvontaviranomaisen yhdistämistä. Toimivat sähköiset järjestelmät ovat yhden luukun mallin edellytys.

Sääntelyn ja lupamenettelyjen sujuvoittaminen ovat kiitettävästi esillä pääministeri Juha Sipilän hallituksen strategisessa ohjelmassa. Sekä toiminnanharjoittajien, että viranomaisten resurssit ovat jo nyt äärirajoilla, joten on keskeistä, että nykyisiä hyvin raskaita lupamenettelyjä lähdetään kehittämään. Näin voidaan nykyistä paremmin varmistaa investointien joustava toteuttaminen vaarantamatta ympäristönsuojelun tasoa.

Ympäristöministeriö on ryhtynyt valmistelemaan lakia, joka sujuvoittaisi ministeriön toimialan lupa-asiointia. Yhden luukun palvelumallissa lupa-asiakas voisi hoitaa kaikki tiettyyn hankkeeseen tarvittavat luvat samalla asiointipisteellä. Yhden luukun palvelujen toteuttamisen lähtökohta on hallituksen linjaus koota suuria ja keskisuuria hankkeita koskevat ympäristölupa- ja valvontatehtävät valtakunnallisen toimivallan omaavalle viranomaiselle. Nyt käynnistynyt lakihanke mahdollistaa yhdenmukaiset menettelytavat, mutta yhden luukun palvelut vaativat toimiakseen viranomaisilta merkittävää sähköisen asioinnin kehittämistä.

Ympäristölupien maksimikäsittelyajat otettava käyttöön

Metsäteollisuus pitää tärkeänä, että ympäristölupien käsittelyssä otetaan käyttöön lakisääteiset käsittelyajat. Ympäristölupamenettelyssä keskimääräinen käsittelyaika on edelleen pidentynyt vuosittain. Muita hyvän lupapalvelun elementtejä ovat asiakaslähtöisyys, vankempi asiantuntemus ja riittävät resurssit, jatkuvan parantamisen tapa sekä ennakkoneuvottelut ja muu tietojen vaihto lupamenettelyn kuluessa. On myös tärkeää, että yritysten omavalvontaa ja viranomaisten valvontayhteistyötä lisätään.

Lisätietoja antaa

Fredrik Blomfelt

Ympäristöpäällikkö

040 705 7389