Laiva saapumassa satamaan

Merenkulun ympäristösääntely nostaa kustannuksia

Merikuljetusten toimivuus ja kilpailukyky ovat metsäteollisuudelle elinehto. Toimialan tuotannosta vientiin menee yli 90 prosenttia, ja viennistä yli 90 prosenttia kuljetetaan meritse.

Suomen satamien kautta alan tuotteita ja raaka-aineita kuljetetaan vuosittain noin 20 miljoonaa tonnia. Viennistä noin 80 % menee Eurooppaan, jonne Itämeri on käytännössä ainoa vaihtoehtoinen merireitti.

Vuonna 2015 Itämerellä, Pohjanmerellä ja Englannin kanaalissa voimaan tullut rikkidirektiivi nostaa metsäteollisuuden merikuljetuskustannuksia noin 80 miljoonaa euroa vuodessa. Direktiivi edellyttää kalliimman vähärikkisen polttoaineen käyttöä laivapolttoaineena raskaan polttoaineen sijaan tai rikkipesurien asentamista laivoihin. Sääntely koskee Euroopassa vain pohjoisia merialueita.  Valmisteilla ja lähivuosina voimaan tulossa on myös muuta merenkulun ympäristösääntelyä liittyen muun muassa typenoksideihin, kasvihuonekaasuihin ja painolastivesiin.

Merenkulun alueellinen, vain pohjoisia merialueita koskeva sääntely heikentää suomalaisten tehtaiden kilpailukykyä keskieurooppalaisiin tehtaisiin verrattuna. Yleisestikin sääntely asettaa Suomen syrjäisestä sijainnista, merikuljetusten suuresta roolista ja talvimerenkulun vaatimuksista johtuen merenkulun kustannuskilpailukyvylle muita maita enemmän haasteita.

Merenkulun ympäristösääntelyn voimaantulo tulee tapahtua samanaikaisesti kaikilla maailman merialueilla. Säädösten yhteisvaikutukset kustannuksiin, työllisyyteen ja kilpailukykyyn tulee arvioida perusteellisesti ennen päätöksentekoa, ja sääntely tulee koskea vain uusia laivoja.

Merikuljetusten toimitusvarmuus ja häiriöttömyys tärkeää

Satamien laittomat lakot ovat Suomen ulkomaankaupan keskeinen pullonkaula. Metsäteollisuudelle yksi lakkopäivä satamassa tarkoittaa 30 miljoonan euron vientitulojen menetystä. Lakot viivästyttävät kuljetuksia ja heikentävät Suomen mainetta luotettavana toimittajana.

Metsäteollisuus pitää tärkeänä ratkaisujen löytämistä satamien laittomien lakkojen ehkäisyyn poliittisella päätöksenteolla ja työmarkkinaosapuolten kesken. Merikuljetusketjun toimivuutta parantaisi myös satamissa tapahtuvan ahtauksen työaikamallien saaminen nykyistä joustavimmiksi.

Merikuljetusten toimivuuteen ja häiriöttömyyteen vaikuttaa myös jäänmurto. Murtajakapasiteetin on vastattava kysyntään myös ankarina talvina. Jäänmurto rahoitetaan Suomessa väylämaksuilla, mikä lisää teollisuuden kustannuksia. Metsäteollisuus onkin esittänyt jäänmurtohankintojen rahoittamisesta jatkossa suoraan valtion budjetista.

Lisätietoja antaa

Outi Nietola

Logistiikkapäällikkö

040 194 4776