Koulukamppissalkku

Mahdollisuuksien metsä – Suomen suurin työpaikka

Metsäteollisuuden ammattilaiset vierailevat syksyisin Suomen yläkouluissa kertomassa 9.-luokkalaisille metsäalasta, sen tarjoamista opiskelu- ja työmahdollisuuksista sekä uusista tuotteista.

Koulut ovat ottaneet kampanjan innostuneesti vastaan, sillä kouluissa on kaivattu enemmän yhteyksiä työelämään ja eri ammattilaisten vierailuja. Niin oppilaat kuin opettajatkin ovat olleet positiivisesti yllättyneitä metsäalan laajasta ammattien kirjosta ja uusista innovaatioista.

Yhden oppitunnin pituisella vierailulla kerrotaan alalla valmistettavista tuotteista, uusista innovaatioista, työtehtävistä ja koulutusvaihtoehdoista. Vierailun sisältö tukee esimerkiksi oppilaanohjausta peruskoulun jälkeisiä koulutus- ja uravaihtoehtoja pohdittaessa. Koulut saavat vierailun jälkeen käyttöönsä tuotesalkun, joka esittelee monipuolisesti puusta valmistettuja tuotteita.

 

Lisää nuoria metsäalalle

Nuorisotutkimusten mukaan nuoret eivät tunne metsäalan ammattien kirjoa, alalla tehtävää tuotekehitystä ja innovaatioita tai puun käytön positiivisia ympäristövaikutuksia. Metsäteollisuus, kuten muutkaan teollisuuden alat, ei kuulu vetovoimaisimpiin aloihin nuorison keskuudessa. Metsäteollisuuden työvoimasta eläköityy noin neljäsosa seuraavan 10 vuoden kuluessa, lisäksi alan uudistuminen ja uudet investoinnit lisäävät työntekijöiden tarvetta. Mahdollisuuksien metsä -kampanjalla halutaankin innostaa nuoria hakeutumaan metsäalan opintoihin ja töihin metsäteollisuusyrityksiin.

Kampanjaa toteuttaa Metsäteollisuus ry yhteistyössä metsäteollisuusyritysten ja Suomen Metsäyhdistyksen kanssa. Seuraavan kerran kampanja järjestetään syksyllä 2018. Ilmoittautumisesta tiedotetaan keväällä.

 

Metsäsektori tarjoaa syksyllä 2017 nuorille mahdollisuuden tutustua biotalouteen

Bioaika-tapahtumakiertue tarjoaa tilaisuuden tutustua biotalouteen ja visioida yhdessä Suomen seuraavat 100 vuotta. Bioaika-rekan tiedekeskusnäyttely ja Bioaika-tori muodostavat laaja-alaisen ja toiminnallisen oppimisympäristön biotalouden mahdollisuuksista. Bioaikaan voi tulla mukaan osallistumalla kiertueelle tai tekemällä Made in Metsä -oppimistehtävän, jossa voi hyödyntää metsäteollisuuden tuotesalkun sisältöä. Tehtävä julkaistaan kevään aikana.

Bioaika on metsäsektorin lahja 100-vuotiaalle Suomelle ja Suomen nuorille. Kiertueen tuottaa Metsähallituksen Tiedekeskus Pilke yhdessä Tiedekeskus Tietomaan kanssa. Päärahoittajia ovat Suomen Metsäsäätiö ja Metsämiesten Säätiö.

Lisätietoja antaa

Paavo Lyytikäinen

Asiantuntija, vetovoima ja osaaminen

040 574 2688