Uudistamalla ja kasvattamalla Suomen metsäklusterin osaamispääomaa hyödynnetään suomalaisen puun monipuoliset mahdollisuudet ja luodaan hyvinvointia eri puolille Suomea.
Korkeakouluista vahvoja osaamiskeskuksia metsäteollisuudelle tärkeille aloille
Kasvava ja uudistuva metsäteollisuus tarvitsee vahvat tiede- ja ammattikorkeakoulut puun käyttöön rakentamisessa, pakkauksiin, painettuun viestintään, energiaan, uusiin biopohjaisiin tuotteisiin sekä puunhankintaan ja metsätalouteen. Maailmanluokan osaaminen saavutetaan erikoistumalla ja resursseja keskittämällä.
Aalto-yliopistosta rakennetaan uudistuvan metsäteollisuuden ja -klusterin vahvaa kouluttajaa ja tutkijaa.
Puu tasavertaiseksi rakennusalan opetuksessa
Puurakentamisen opetusta on lisättävä kaikilla koulutustasoilla, sillä puurakentamisen lisääminen edellyttää uusia tekijöitä ja osaajia.
Puurakentamisen huippuosaaminen on turvattava professuureilla. Rakennusinsinöörien puurakentamisen koulutuksen määrä ja sisältö on selvitettävä, jotta puurakenteiden ja -rakentamisen osaaminen vastaa tarvetta.
Koulutusohjelmien ja tutkintojen on vastattava uudistuvan teollisuuden ja kasvavan biotalouden tarpeita
Koulutusohjelmia ja tutkintoja on kehitettävä jatkuvasti ja metsäteollisuuden tulevaisuuden tarpeita ennakoiden. Valmisteilla oleva metsäklusterin tutkimusstrategia antaa kehitykselle suunnan.
Kasvattamalla osaamistasoa erityisesti metsäteollisuuden arvoketjujen asiakaspäässä puusta ja kuiduista syntyy asiakkaiden ja kuluttajien haluamia monipuolisia tuotteita ja uusia innovaatioita.
Teollisuus tarvitsee myös jatkossa ammattilaisia ja osaajia
Vahva ammattiosaaminen on perusedellytys sille, että Suomessa voidaan kilpailukykyisesti valmistaa ja kehittää uusia tuotteita ja teknologioita.
Prosessiteollisuuden perustutkinnosta on rakennettava suomalaisen metsä-, kemia- ja muun prosessiteollisuuden vahva tutkinto. Tämä vaatii resursseja opetuksen kehittämiseen ja opiskelupaikkojen riittävän määrän varmistamista.
Työelämän muuttuviin tarpeisiin on vastattava aikuiskoulutusta kehittämällä sekä työvoima- ja opetusviranomaisten yhteistyötä tiivistämällä.
Metsäteollisuuden juuri julkaistut koulutuslinjaukset nostavat esiin metsäteollisuuden ja -klusterin tulevaisuuden osaamistarpeita ja koulutuksen kehittämistarpeita.
Lisätietoja: Päivi Luoma, viestintäpäällikkö, Metsäteollisuus ry, p. 09 132 6626