Elokuun ostomäärä nousi noin 617 000 kuutiometriin, mikä oli 55 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa.
Mänty- ja kuusitukin ostot jäivät elokuussa 67 prosenttia ja koivutukin 80 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden tammi-elokuussa. Mänty- ja koivukuitupuun ostomäärät olivat noin 80 prosenttia ja kuusikuitupuun 76 prosenttia pienempiä kuin vuoden 2008 vastaavana aikana.
Hinnat lähes ennallaan
Kuusitukin kantohinta nousi 3 prosenttia heinäkuusta ja siitä maksettiin keskimäärin 44 euroa kuutiolta. Mänty- ja koivutukin kantohinnat pysyivät ennallaan. Mäntytukin keskihinta pysyi 43 eurossa kuutiolta ja koivutukin 36 eurossa kuutiolta.
Mäntykuidun kantohinta nousi yhdellä prosentilla, kuusikuidun 4 ja koivukuidun 2 prosenttia. Mäntykuidusta maksettiin keskimäärin 14, kuusikuidusta 19 ja koivukuidusta 13 euroa kuutiolta.
Metsätalouden kannattavuutta voidaan parantaa kasvattamalla metsätilojen kokoa ja kehittämällä metsätaloudesta aitoa elinkeinotoimintaa. Tällöin raaka-ainekustannukset alenisivat puunkorjuun ja hankintatyön tehostumisen myötä.
Sahateollisuus tarvitsee jatkuvasti tukkipuuta
Talouden taantumasta huolimatta puuta tarvitaan jatkuvasti. Sahateollisuudella on tälläkin hetkellä kysyntää erityisesti syksyllä korjattaville havutukkikohteille. Havutukkeja ostettiin tammi-elokuussa 1,7 miljoonaa kuutiota, mikä on noin kolmannes edellisen vuoden vastaavan ajan määrästä.

Tukkipuuta tarvitaan etenkin saha- ja vaneriteollisuudessa. Ekologisuuden merkitys on nostanut puun arvostusta uusiutuvana raaka-aineena ja tämä valaa uskoa alan tulevaisuuteen.
Puunmyyjien kannattaa hyödyntää puun myyntitulojen 50 prosentin veroetu, jonka saa tänä vuonna tehdyistä puukauppatuloista. Ensi vuonna veroetu puolittuu 25 prosenttiin myyntituloista.
Lisätietoja antaa:
Anu Islander, metsäasiantuntija,
Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6678