Maaliskuun tuotanto kärsi satamien ahtaajien lakosta, joka supisti erityisesti paperin tuotantomääriä Suomessa kysynnän piristymisestä huolimatta.
Tammi-maaliskuussa Suomen metsäteollisuustuotannon arvo oli Metsäteollisuus ry:n ennakkotietojen mukaan noin 4,3 miljardia euroa. Tuotannon arvosta 0,8 miljardia syntyi puutuoteteollisuudesta ja 3,5 miljardia euroa massa- ja paperiteollisuudesta. Tuotannon määrä ja arvo kasvoivat kaikilla päätuotesektoreilla.
Bioenergiatuella ei pidä ohjata jalostuspuuta poltettavaksi
”Hallituksen ydinenergiaesitys parantaa toteutuessaan metsäteollisuuden toiminta- ja investointiedellytyksiä Suomessa. Ydinvoiman lisärakentaminen antaa metsäteollisuudelle eväät kehittää monipuolistuvaa jalostusta ja lisätä metsäenergian hyödyntämistä,” sanoo Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Timo Jaatinen.
”Bioenergian tukipäätösten jatkovalmistelussa on erittäin tärkeää varmistaa metsäteollisuuden raaka-aineen saanti, kuten hallitus on luvannut. Jalostukseen soveltuvaa puuta ei saa tukitoimin ohjata poltettavaksi", sanoo Jaatinen.
"Myös puukauppaan tarvitaan nyt vauhtia, jotta tuotanto pystytään pitämään käynnissä. Tasainen puuvirta tehtaille on metsäteollisuuden menestymisen perusedellytys.”
Ahtaajien lakko söi maaliskuun tuotantoa
Metsäteollisuuden tuotanto ja vienti jäivät maaliskuussa normaalia alemmalle tasolle ahtaajien kaksiviikkoisen lakon vuoksi. Kuljetusketjun ja tilausten poikkeusjärjestelyjen aiheuttamista vaikeuksista kärsi erityisesti paperiteollisuus.
Työmarkkinaosapuolten on käynnistettävä keskustelu työrauhasäännösten kehittämiseksi siten, ettei avainryhmien lakoilla heikennetä merkittävästi vientiteollisuuden toimintaedellytyksiä Suomessa.
Metsäteollisuuteen maaliskuussa syntyneet maltilliset työehtosopimukset vakauttivat alan toimintaympäristöä. Paperiteollisuuden työntekijöiden osalta sovittiin työehtosopimuksen mittavasta kehittämisestä yhdessä Paperiliiton kanssa alan kilpailukyvyn tukemiseksi.
Keskeisten vientimarkkinoiden palautuminen talouden jyrkästä pudotuksesta ratkaisee sen, kuinka suomalaisen metsäteollisuuden elpyminen jatkuu. Suomalaiset yritykset ovat parantaneet kilpailukykyään mittavalla rakennemuutoksella ja ovat vahvempia toimijoita kuin ennen taantumaa. Kustannusten hallinta korostuu kuitenkin edelleen.
Lisätietoja antaa:
Timo Jaatinen, toimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 09 - 132 6600
Lue eri sektoreiden katsaukset
Metsäteollisuustuotteiden kysyntä on alkanut vahvistua
Sellun, paperin, kartongin ja paperin jalosteiden kasvu varovaista
Puutuoteteollisuus näkee valoa rakentamisen elpymisessä
Biojalostamot hallituksen uusiutuvan energian paketissa
Metsäteollisuuden energian kulutus kääntynyt jälleen kasvu-uralle
Puukauppa hiljaista, vaikka kysyntää on
Taustatietoa toimituksille:
Suomessa toimii 50 sellu-, paperi- ja kartonkitehdasta, noin 170 teollisen mittakaavan sahaa sekä 15 levytehdasta. Puun jalostus työllistää koko klusterissa noin 200 000 suomalaista ja sen taloudellisen jalanjäljen vaikutuspiirissä on noin 500 000 suomalaista.
Suomen metsäteollisuus valmistaa lähes 100 miljoonan eurooppalaisen paperituotteet ja 50 miljoonan asiakkaan puutuotteet. Suomella on ainutlaatuiset mahdollisuudet nousta biotalouden suunnannäyttäjäksi puuvarojen, kestävän metsätalouden ja alan eturivin osaamisen ansiosta.
Viestintäkontakti:
Helena Aatinen, viestintäjohtaja,
puh. 09 - 132 6645 tai 040 548 6675