Suomalaisilla on näin vahva asema eurooppalaisen metsäteollisuuden yhteisten järjestöjen johdossa.
Stora Enso Timber Oy Ltd:n liiketoiminnan kehitysjohtaja Matti Mikkola on valittu puutuoteteollisuuden järjestön CEI-Bois:n (European Confederation of Woodworking Industries) puheenjohtajaksi vuosiksi 2010-2011. Hän on ollut aikaisemmin CEI-Bois'n hallituksen jäsen.
UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen on valittu paperiteollisuuden eurooppalaisen järjestön CEPI:n (Confederation of European Paper Industries) varapuheenjohtajaksi seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi. Pesonen toimii myös Metsäteollisuus ry:n varapuheenjohtajana. CEPI:n puheenjohtajaksi on valittu Sappin toimitusjohtaja Berry Wiersum.
Metsäteollisuuden eurooppalaisten järjestöjen tehtävänä on tukea EU:n komissiota metsäteollisuutta vahvistavien aloitteiden eteenpäinviemisessä. EU:n lainsäädännöllä ja asetuksilla on merkittävä rooli erityisesti energia- ja ympäristökysymyksissä.
CEI-Bois edustaa EU:n päätöksenteossa eurooppalaista puutuoteteollisuutta. EU-alueella toimii noin 380 000 puutuoteteollisuuden yritystä, jotka työllistävät kolme miljoonaa henkilöä. Alan yritysten tuotannon arvo on yli 200 miljardia euroa vuodessa.
Paperiteollisuuden eurooppalaiseen järjestöön, CEPI:In kuuluvat kuudentoista EU-maan lisäksi Norja ja Sveitsi. Järjestö edustaa noin 800 eri puolilla Eurooppaa toimivaa paperi- ja selluteollisuuden yritystä ja yhteensä noin 1100 tehdasta. Ala työllistää Euroopassa suoraan 245 000 ja välillisesti noin 1,8 miljoonaa henkilöä. CEPI:n jäsenmaiden osuus koko maailman paperin ja sellun valmistuksesta on 27 prosenttia. Yritysten liikevaihto on yhteensä noin 80 miljardia euroa vuodessa.