Metsäteollisuus ry
Sidosryhmäpalvelu
Tiistai 7. helmikuuta 2012
Juuri nyt
Tietopalvelu
In English
29.9.2009 14:15
Sopeutuuko metsäteollisuus - sopeutuuko työvoima?
"Jokainen metsäteollisuuden työpaikka luo ympäröivään verkostoon useita muita työpaikkoja. Verkoston ytimessä sijaitsevan teollisuuden kustannuskilpailukyky vaikuttaa merkittävästi koko verkostoon ja on koko verkoston huoli."
Näin totesi
Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Jari Forss tänään valtakunnallisessa työllisyysasiain 20-vuotisjuhlafoorumissa Lappeenrannassa.
Metsäteollisuuden palveluksessa olevan työvoiman määrä on vähentynyt samalla kun muun verkostossa toimivan työvoiman määrä on kasvanut. Huolto- ja kunnossapitopalvelujen, asennusten ja muiden kokonaisvaltaisten asiakasratkaisujen osuus metsäteollisuuden liiketoiminnasta kasvaa jatkuvasti.
Teollisuus ja palvelut samassa verkostossa
Teollisuutta ja siihen liittyviä palveluja on vaikeaa erotella toisistaan, kun yritysten toiminta nivoutuu yhä kiinteämmin osaksi maailmanlaajuista verkostotaloutta. Metsäteollisuuden verkostossa työskentelee Suomessa lähes 200 000 työntekijää.
Tuoreimpien tilastojen mukaan Suomen paperiteollisuuden tuotantopanosten hinnat ovat nousseet koko 2000-luvun, vaikka saatujen tuotosten hinnat ovat laskeneet. Tämä on merkinnyt suomalaisen tuotannon kustannuskilpailukyvyn merkittävää heikentymistä.
Suomen metsäteollisuuden kilpailukyky ratkaistaan pääosin kotimaisin toimin
Suomalaisen puuta jalostavan arvoketjun kustannuskilpailukyky ratkaistaan pääosin toimin, joihin vaikutetaan kotimaisella päätöksenteolla. Parantamalla yritysten kustannuskilpailukykyä vahvistetaan parhaiten koko metsäklusterin työllisyyttä. Tämä edellyttää ratkaisuja, joilla kevennetään kaikkia metsäteollisuuden kustannuseriä, niin työvoima-, raaka-aine- kuin energiakustannuksiakin.
Metsäteollisuus jalostaa suomalaista raaka-ainetta koko jalostusketjussa ja käyttää kotimaisia tuotantopanoksia selvästi muita aloja enemmän. Uusiutuva puuraaka-aine, energia ja työvoima sekä palvelut hankitaan pääosin kotimaasta, jossa myös määräytyy niiden kustannustaso. Kustannuksia, joihin on vielä lisättävä 10 prosentin kuljetuslisä, ei kuitenkaan voida siirtää vientituotteiden hintoihin maailmanmarkkinoilla.
Lisätietoja antaa:
Jari Forss, varatoimitusjohtaja, Metsäteollisuus ry, puh. 040 - 570 7652, sähköposti: etunimi.sukunimi@forestindustries.fi
Tuoreimmat tiedotteet
Tiedotteet 2012
Tiedotteet 2011
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
Tiedotteet 2008
Tiedotteet 2007
Tiedotteet 2006
Tiedotteet 2005
Aiheeseen liittyvät linkit
Metsäteollisuus panokset ja tuotokset
Lähetä artikkeli kollegallesi
Mitä etsit?
Uutiset
Tiedotteet
Tapahtumat
Haku
Määrittele hakusi tarkemmin