Ennakkotietojen mukaan kuitupakkausten eli paperi- ja kartonkipakkausten kierrätysaste vuonna 2008 oli noin 90 prosenttia. Hyvät tulokset ovat vastuullisten kuitupakkausten valmistajien ja pakkaajien, toimivan kierrätysjärjestelmän sekä kierrätystietoisten ja -aktiivisten kuluttajien ansiota.
Kotitalouksista kerättyjen paperi- ja kartonkipakkausten määrä kasvoi viime vuonna lähes 16 prosenttia edellisvuodesta. Kotitalouksien maito- ja mehutölkit, aaltopahvi ja kartonkikotelot hyödynnetään muun muassa uusien pakkauskartonkien raaka-aineena.
Puupakkauksista kierrätettiin noin 20 prosenttia eli reilusti yli EU:n asettaman 15 prosentin tavoitteen. Puupakkausten käyttöikää pidennetään korjaamalla merkittävästi. Korjauskelvoton puupakkausmateriaali kierrätetään esimerkiksi kompostoinnin tukiaineeksi tai hyödynnetään maisemarakentamisessa tai energiaksi.
Kierrätetty materiaali on arvokas raaka-aine
Kierrätetty materiaali on arvokas raaka-aine ja se on ensisijaisesti käytettävä uusien tuotteiden raaka-aineena. Mikäli se ei ole ympäristöllisesti eikä kansantaloudellisesti järkevää, hyödynnetään materiaali energiana.
Kuitu- ja puupakkauksia koskeva lainsäädäntö ei saa olla muita materiaaleja tiukempaa. Kuitupakkauksille säädettiin vuonna 2005 Suomessa EU-direktiiviä tiukempi 75 prosentin hyödyntämistavoite. Tämä asetti kuitupakkaukset selvästi eriarvoiseen asemaan verrattuna muihin pakkausmateriaaleihin, joilla ei ole vastaavia hyödyntämistavoitteita.
Kuitu- ja puupakkauksen käyttö on helppo ekoteko
Pakkauksen tärkein tehtävä on suojata sen sisällä oleva tuote. Uusiutuvasta materiaalista valmistettu kuitu- ja puupakkaus kierrätetään käytön jälkeen uusien tuotteiden raaka-aineeksi. Uusiutuva, kierrätettävä ja biohajoava kuitu- ja puupakkaus on helppo ekoteko.
Lisätietoja:
Päivi Luoma, viestintäpäällikkö, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6626
Tiina Vuoristo, ympäristöasiantuntija, Metsäteollisuus ry, puh. 09 132 6624