
Keväällä 2007 perustetun innovaatioyrityksen, Metsäklusteri Oy:n, toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan lisensiaatti Christine Hagström-Näsi. Tekesin metsä ja kemia -liiketoiminta-alueen toimialajohtajana työskentelevä Hagström-Näsi aloittaa uudessa tehtävässään 17.9.2007.
Johtavat metsäklusterin yritykset perustivat yhdessä VTT:n, Metlan ja neljän yliopiston kanssa Metsäklusteri Oy:n maaliskuussa 2007. Yrityksen tehtävänä on käynnistää tutkimusohjelmia ja kanavoida tutkimusrahoitusta metsäklusterin strategisen huippuosaamisen keskittymälle. Keskittymästä luodaan kansainvälisesti vahvin metsäklusterin innovaatioympäristö.
”Metsäklusteri Oy:stä tulee tiennäyttäjä. Alan yritysten ja tutkimusyksiköiden sekä julkisten tutkimusrahoittajien yhteistyöllä rakennetaan aivan uudenlainen tapa tuottaa innovaatioita. Tämä on merkittävä uusia avaus sekä metsäklusterissa että Suomessa,” sanoo Christine Hagström-Näsi. Hän on työskennellyt pitkään metsä- ja kemianalan tutkimuksen ja tutkimusrahoituksen parissa sekä ollut mukana alusta asti valmistelemassa metsäklusterin huippuosaamisen keskittymää.
"Hagström-Näsillä on laaja kokemus sekä tutkimustoiminnan rahoituksesta että tutkimusohjelmien organisoinnista. Hänellä on hyvät verkostot sekä metsäklusteriin että alan tutkimusorganisaatioihin Suomessa ja varsinkin kansainvälisesti. Metsäklusterin hallitus on erittäin tyytyväinen siitä, että Christine Hagström-Näsi lähtee johtamaan tätä alan kannalta merkittävää hanketta", sanoo Metsäklusteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja Pauli Hänninen.
Lisätietoja
Toimialajohtaja Christine Hagström-Näsi, Tekes, 16.9.2007 asti puh. 050 557 7822, christine.hagstrom-nasi@tekes.fi
Teknologiajohtaja Pauli Hänninen, UPM, Metsäklusteri Oy:n hallituksen puheenjohtaja puh. 020 415 0543, pauli.hanninen@upm-kymmene.com
LIITE
Christine Hagström-Näsin työhistoria ja luottamustehtävät
1991 - 2007 Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus, Tekes
- eri tehtävissä, vuoden 2006 alusta metsä ja kemia -liiketoiminta-alueen toimialajohtaja
1989 -1990 Cultor Oy Tutkimuskeskus
1985 - 1989 Oy Keskuslaboratorio Ab
1978 - 1985 Teknillinen korkeakoulu, puunjalostusosasto
- puukemian assistentti ja puukemian opetuksen assistentti
Luottamustehtävät:
· Sisäasiasianministeriön Osaamiskeskustyöryhmän jäsen
· Kemianteollisuus ry:n Tieteellisen neuvottelukunnan ja sen työvaliokunnan jäsen
· Suomen Paperi-insinöörien yhdistyksen Tulevaisuusfoorumin jäsen
· Forest Sector Technology Platformin Advisory Committee -jäsen
Metsäklusteri Oy
Metsäklusteri Oy perustettiin maaliskuussa 2007 tehtävänään käynnistää strategisen huippuosaamisen keskittymän tutkimusohjelmat ja kanavoida niille yksityistä ja julkista rahoitusta. Metsäklusteri Oy sai tiede- ja teknologianeuvostolta strategisen huippuosaamisen keskittymän statuksen toukokuussa 2007.
Metsäklusteri Oy:n osakkaita ovat:
Stora Enso Oyj, UPM, Metsäliitto-konserni, M-real Oyj, Oy Metsä-Botnia Ab, Myllykoski Oyj, Metso Oyj, Kemira Oyj, Ciba Specialty Chemicals Oy, Andritz Oy, Tamfelt Oyj Abp, VTT, Metsäntutkimuslaitos (Metla), Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Teknillinen korkeakoulu, Åbo Akademi ja Jyväskylän yliopisto.
Strategisen huippuosaamisen keskittymät
Tiede- ja teknologianeuvoston linjausten mukaisesti Suomeen ollaan perustamassa ensivaiheessa viisi huippuosaamisen keskittymää, jotka ovat energia- ja ympäristö, metallituotteet ja koneenrakennus, metsäklusteri, terveys ja hyvinvointi sekä tieto- ja viestintäteollisuus ja -palvelut. Ensimmäisenä toimintansa aloittaa metsäklusteri.
Strategisen huippuosaamisen keskittymissä kootaan uudella tavalla yhteen hajanaisia tutkimusresursseja yritysten ja yhteiskunnan kannalta tärkeisiin kohteisiin. Keskittymissä yritykset, yliopistot ja tutkimuslaitokset sopivat yhteisestä tutkimussuunnitelmasta. Tutkimussuunnitelma vastaa yritysten sovelluslähtöisiin tarpeisiin 5-10 vuoden aikavälillä. Osakkaiden lisäksi julkiset rahoittajat tutkimusrahoittajat Tekes ja Suomen Akatemia ovat sitoutuneet keskittymien pitkäkestoiseen rahoitukseen.
Osakkaiden lisäksi julkiset tutkimusrahoittajat Tekes ja Suomen Akatemia ovat sitoutuneet keskittymien pitkäkestoiseen rahoitukseen.