EU:n ympäristölainsäädännön määrä on lisääntynyt nopeasti. Uuden lainsäädännön valmistelu ja toimeenpano kotimaassa sekä lainsäädännön soveltaminen yrityksissä kuluttaa hallinnon ja yritysten voimavaroja. Liiallinen sääntely vie tilaa yritysten omaehtoiselta toiminnalta ja rajoittaa innovaatioita.
Ongelmaksi on noussut myös se, että käytetään päällekkäin monia ohjauskeinoja: lupia, normeja, veroja, maksuja, sopimuksia ja päästökauppaa. Jotta ympäristöpolitiikka tukisi kilpailukykyä ja menestymistä, sen täytyy tarjota mahdollisuuksia ja kannustaa parannuksiin. Se ei saa olla rajoittavaa eikä myöskään saa rangaista hyvätasoisia yrityksiä.
Suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat ympäristönsuojelussa edelläkävijöitä
Metsäteollisuuden päästöt on saatu pienenemään murto-osaan samanaikaisesti, kun tuotanto on kasvanut. Metsäteollisuusyritykset ovat investoineet parhaaseen käyttökelpoiseen tekniikkaan ja prosesseja on optimoitu ja säädetty siten, että häiriötilanteet voidaan minimoida. Lisäohjauskeinojen käyttöönotto ei välttämättä johda enää suuriin päästövähenemiin tai päästövähenemän toteutuminen ei vaikuta ympäristössä merkittävästi, päästöjen ollessa jo nykyäänkin pienet.
Kaikilla Suomen sellu- ja paperitehtailla ja suurimmalla osalla saha- ja levyteollisuuslaitoksista on käytössä työkalunaan ympäristöasioiden hallinnassa ympäristöjärjestelmät kuten ISO 14001 ja/tai EMAS. Eri ohjauskeinoja pohdittaessa. Näitä vapaaehtoisia järjestelmiä voitaisiin hyödyntää nykyistä enemmän.
Globaaleilla markkinoilla toimivien yritysten kilpailukyky pitää varmistaa
Metsäteollisuusyritykset toimivat globaalisti. Ympäristönsuojelun ohjauskeinoja pohdittaessa on oltava varma, että ne johtavat kustannustehokkaasti päästöjen vähenemiseen ja että päästövähenemällä on merkitystä myös ympäristön kannalta. Ohjauskeinojen tarpeellisuutta ja vaikutuksia yritysten kansainväliseen kilpailukykyyn on tarkkaan selvitettävä etukäteen.
Parempaa sääntelyä tulossa jätteitä koskeviin luokituksiin
Esimerkkinä lainsäädännön jäykkyydestä voi mainita jätelainsäädännön. Tulkinnanvarainen jätteen määrittely on estänyt ympäristön kannalta hyviä hankkeita. Kun sivutuotteita luokitellaan jätteiksi, niiden kierrätys sekä hyödyntäminen energiantuotannossa vaikeutuvat. Tämä johtaa luonnonvarojen käytön lisääntymiseen. Uuden jätedirektiivin ja jätelain myötä jäteluokitteluun on tarkoitus saada toivottavia parannuksia sivutuotemääritelmän ja end-of-waste -luokittelun myötä.
Jätevero ei ole toimiva ratkaisu metsäteollisuuden kaatopaikkajätteiden määrän vähentämiseen. Kaatopaikalle sijoitetaan jo nyt vain sellainen jäte, jota ei voida hyödyntää hyötykäyttökohteiden puuttumisen tai kohtuuttomien kustannusten vuoksi. Toimivampi keino jätteiden kaatopaikkasijoittamisen vähentämiseksi on jätteiden hyödyntämismahdollisuuksien parantaminen myös lainsäädännöllisin keinoin.
Päästökauppaa ei tule ottaa rikki- ja typpipäästöjen ohjauskeinoksi
EU:ssa on keskusteltu päästökaupan soveltamisesta muihinkin päästöihin, kuten rikki- ja typpipäästöihin. Se merkitsisi koko nykyisen ympäristölupajärjestelmän perusteiden muuttamista ja johtaisi jo kauan jatkuneen ympäristölupajärjestelmän romuttumiseen.
Rikki- ja typpioksidilla on myös paikallisia vaikutuksia ja näin ollen on erittäin epätodennäköistä, että laitoksille ei jatkossakin asetettaisi näille kaasuille raja-arvoja. Ympäristölupajärjestelmässä pystytään huomioimaan laitosten erityispiirteet ja mahdollisuudet pienentää päästöjään.
Metsäteollisuus vastustaa päästökaupan käyttämistä SO2 ja NOx-päästöjen ohjauskeinona. Päästökauppa on periaatteessa joustava ohjauskeino, koska sen tavoitteena on, että toimenpiteet tehtäisiin siellä, missä ne ovat edullisimpia. Käytännössä kuitenkin järjestelmästä on tullut äärimmäisen raskas ja kallis. Päästöoikeuksien jakosuunnitelmien valmistelu, raportoinnit ja todentämiset vaativat valtavasti voimavaroja.
CO2-päästökaupasta saadut kokemukset osoittavat, ettei se toimi tehokkaasti päästöjen ohjauskeinona. Lisäksi seurauksena ovat olleet merkittävä sähkön hinnan nousu ja puumarkkinoiden vääristymä. Oletettavaa on, että mahdollinen SO2 ja NOx-päästökauppajärjestelmä aiheuttaisi toteutuessaan samanlaisia negatiivisia vaikutuksia.
Energiantuotannossa on ohjauskeinon CO2-päästökaupan ja ympäristölupien lisäksi käytössä myös energiaverotus. On erittäin epätodennäköistä, että samaan aikaan kuin rikki- ja typpioksidien päästökauppa otettaisiin käyttöön, poistettaisiin muut päällekkäiset ohjauskeinot.