Puutuoteteollisuuden kaupankäynnin sähköisen sanomastandardin käyttäjämäärät ovat kasvaneet kolmessa vuodessa yli 50 prosenttia. Edellisvuonna tehdyn papiNetin käyttäjätutkimuksen mukaan 31 yritystä käytti papiNet WoodX e-dokumentteja ulkoisten asiakkaidensa kanssa. E-dokumentteja käytetään paljon myös yritysten sisäisessä viestiliikenteessä, mutta sitä ei ole huomioitu kyselyissä.
Käytetyimmät papiNet WoodX e-dokumentit ovat lasku ja pakettierittely. E-dokumentteja käytetään pääosin Suomessa ja Ruotsissa, mutta myös muualla Euroopassa kuten Iso-Britanniassa, Hollannissa, Ranskassa, Espanjassa ja Saksassa.
Painetta markkinoilta
E-dokumenttien avulla tiedonsiirto kumppaneiden välillä nopeutuu ja yksinkertaistuu, yrityksen prosessit tehostuvat ja yritys voi saavuttaa merkittäviä ajallisia ja rahallisia etuja. Sekä asiakkaat että toimittajat ovat nyt entistä valmiimpia e-dokumenttien käyttöönottoon. Jo nyt useat eri tahot edellyttävät yhteistyökumppaneiltaan mm. sähköisiä laskuja.
Sanomastandardipaketti sisältää keskeiset sanomat helppokäyttöisessä muodossa
PapiNet WoodX-sanomastandardipaketti sisältää keskeisimpien puutuoteteollisuuden kaupan ja logistiikan e-dokumenttien sanomamallit. Standardi perustuu XML-tekniikkaan, mikä tekee siitä käyttökelpoisen myös pienemmissä yrityksissä.

PapiNet WoodX sanomastandardia on kehitetty yhteistyönä eurooppalaisen puutuoteteollisuuden kanssa, mutta erityisen aktiivisia ovat olleet suomalaiset ja ruotsalaiset yritykset. Kehitystyöhön osallistuneiden yritysten joukossa on monen kokoisia puu-, paperi- ja IT-alan yrityksiä. Kehitystyössä mukana olleet yritykset ovat käyttäneet sanomastandardia jo usean vuoden ajan, mutta kasvaneet käyttäjämäärät kertovat myös muiden yritysten käyttävän standardia. Useat suomalaiset IT-talot tarjoavat yrityksille papiNet WoodX -sanomastandardia tukevia välityspalveluita ja ohjelmia.
Lataa mallit ja käyttöönoton ohjeet papiNetin sivuilta
PapiNet WoodX -sanomamallit ja implementointiohjeet voi ladata ilmaiseksi papiNetin Internet-sivuilta osoitteesta www.papinet.org. PapiNet on globaali organisaatio, joka ylläpitää ja kehittää elektronista tiedonsiirtostandardia koko metsäteollisuuden toimitusketjun käyttöön. Metsäteollisuus ry on papiNet-yhteisön jäsen ja osallistuu WoodX-sanomastandardin kehitykseen yhdessä Ruotsin metsäteollisuuden, Skogsindustrierna-järjestön, ja yritysten kanssa.