Suomen metsäteollisuus on Venäjän merkittävä ja pitkäaikainen kumppani maan metsäteollisuuden kehittämisessä. Vuosittain suomalaiset yritykset ovat myös ostaneet Venäjältä runsaasti puuta.

Viimeisimpien tietojen mukaan tammi-joulukuussa 2009 Venäjältä tuotiin Suomeen 6,1 miljoonaa kuutiometriä raakapuuta (kuorellisena). Puun kokonaistuonti oli tänä ajanjaksona 9,2 miljoonaa kuutiometriä, mikä merkitsee lähes 60 prosentin supistumista edelliseen vuoteen verrattuna. Merkittävä osa tästä puusta on ollut sellaista, jolle Venäjällä ei ole käyttöä tai kaupallista merkitystä
Merkittäviä investointeja Venäjän metsäsektorin kehittämiseen
Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana suomalaiset metsäteollisuusyritykset ovat investoineet merkittävästi Venäjän metsäsektorin kehittämiseen ja modernisointiin. Investointien kokonaisarvo kaikkine oheissijoituksineen nousee lähes miljardiin euroon.
Suomalaiset yritykset toimivat puun korjuun, sahatavaran ja vanerin tuotannon sekä pakkausteollisuuden aloilla Luoteis-Venäjällä ja Moskovan ympäristössä.
Tuotannollista toimintaa ja puunkorjuuta Venäjällä harjoittavien suomalaisten metsäteollisuusyritysten palveluksessa oli vielä pari vuotta sitten yhteensä jo lähes 7000 henkilöä. Nyt henkilömäärä on noin viidenneksen pienempi. Yritysten merkitys paikallisina työn ja toimeentulon turvaajina ja myönteisen kehityksen vetureina on monin paikoin muodostunut elintärkeäksi.
Vientiin toimitettava puu on ollut huomattava työllistäjä
Myös vientiin toimitettava puu on ollut huomattava työllistäjä Luoteis-Venäjällä. Suomeen Venäjältä toimitetun puun korjuu on työllistänyt arvioiden mukaan suoraan lähes 40 000 henkilöä.
Jos myös epäsuorat työpaikat otetaan huomioon, Suomeen toimitettu hakkuumäärä työllisti maaseudulla lähes 100 000 henkilöä.

Suomeen tuotavan puumäärän pieneneminen runsaaseen kolmannekseen aiemmasta ja korjuutoiminnan automatisointi ovat pienentäneet puun korjuun työllistävää vaikutusta arvioiden mukaan jopa 60-70 prosenttiin huippukauden tilanteesta.
Myös jatkossa mahdollisuuden toimivaan yhteistyöhön
Venäjä on Suomen metsäsektorille tärkeä ja mielenkiintoinen yhteistyökumppani. Maan kasvava talous sekä runsaat energia- ja metsävarat tarjoavat monipuoliset mahdollisuudet kehittää liiketoimintaa, joka kantaa pitkälle tulevaisuuteen.
Metsäteollisuuden investointeja Venäjällä on mahdollista kasvattaa vain vakailla ja ennustettavilla toimintaolosuhteilla. Investointipäätöksen tekemisestä sen toteuttamiseen kuluu esimerkiksi sahateollisuudessa vähintään kaksi ja selluteollisuudessa vähintään viisi vuotta.
Puun vientirajoituksiin verrattavat vientitullit ovat nyt käynnistämässä pitkävaikutteista epäsuotuisaa kehitystä ja rajoittavat sekä venäläisten että muiden metsäalan yritysten investointimahdollisuuksia.