Mahdollisuuksia on sekä olemassa olevissa että uusissa tuotteissa. Tutkimuksen ja kehityksen avulla olemassa oleviin tuotteisiin on liitetty uusia ominaisuuksia, esimerkiksi älyä, ja tuotu markkinoille täysin uusia puukuitu-tuotteita. Näin metsäteollisuuden tuotteiden arvo asiakkaalle ja kuluttajalle kasvaa.
Painettuun viestintään tarvitaan uusia tapoja tehdä houkuttelevia ja vetovoimaisia painotuotteita. On luotava hyvät edellytykset vetovoimaiselle sisältötuotannolle.
Pakkaamisen osalta tavoitteena on yhdessä pakkauksia käyttävien ja valmistavien yritysten sekä logistiikkaketjun kanssa asiakkaiden ja kuluttajien tarpeiden innovatiivinen toteuttaminen metsäklusterin tuotteilla sekä puun ja kuidun ominaisuuksien entistä laajempi hyödyntäminen.
Rakentamisen ja sisustamisen osalta haasteena on kehittää järjestelmiä ja teknologioita, joilla teollisessa mittakaavassa voidaan toteuttaa laadukkaasti ja tehokkaasti asiakkaiden yksilölliset tarpeet.
Tulevaisuuden asiakasratkaisuissa nousevat esiin myös uudet tuotealueet kuten energiatuotteet ja biopohjaiset kemikaalit. Näiden erityisenä haasteena ovat niiden arvoketjujen luominen, jotka mahdollistavat arvoketjun toiminnan raaka-aineen hankinnasta tuotteen käyttöön.