Metsäteollisuus ry
Sidosryhmäpalvelu
Perjantai 18. toukokuuta 2012
Juuri nyt
Tietopalvelu
In English
Energiaverojen keventäminen on investointi metsäteollisuuden kilpailukykyyn
Energiaveroleikkurin muutos laskee Suomessa toimivan metsäteollisuuden energiaverotusta. Aivan hallituksen lupaamalle EU-minimitasolle tällä muutoksella ei vielä päästä
Hallitus päätti työmarkkinakeskusjärjestöjen raamisopimuksen yhteydessä aikaistaa energiaveroleikkurin muutosta vuodella. Tavoitteena leikkurimuutoksella oli, että energiaintensiivisen teollisuuden kilpailuaseman turvaamiseksi näiden toimialojen energiaverotusta kevennetään EU-säännösten minimitasolle. Vuoden 2012 alusta alkaen energiaveroleikkurin kynnysarvoa madallettiin 3,7 prosentista 0,5 prosenttiin ja ylimenevältä osuudelta palautetaan edelleen 85 prosenttia.
Nyt tehdyllä muutoksella ei hallitukseen kirjaamaan tavoitteeseen päästy, vaan metsäteollisuusyritykset jäävät EU:n minimiverotasosta selkeästi. Mikäli kynnysarvon madaltamisen lisäksi palautus maksettaisiin täysimääräisenä, päästäisiin lähelle EU-minimiverotasoa.
Metsäteollisuuden tavoitteena on, että energiaveroleikkuria kehitetään edelleen niin, että EU-säännösten sallimalle minimiverotasolle päästään. Toisena tavoitteena on, että energiaveropalautuksia olisi mahdollisuus hakea useamman kerran vuodessa, esimerkiksi neljännesvuosittain.
Asiantuntija:
Westergren Maiju
etunimi.sukunimi@forestindustries.fi
Lähetä artikkeli kollegallesi
Päivitetty 30.1.2012
Perustietoa metsäteollisuudesta
Ajankohtaiskatsaus 2011
Metsäteollisuuden toimintaympäristö
Metsäteollisuuden yhteiskunnallinen merkitys
Liiketoiminta-alueet
Metsäteollisuuden historia
Euroopan Unioni ja metsäteollisuus
Venäjä
Kauppapolitiikka
Työmarkkinat
Tulevaisuustyö ja työelämän kehittäminen
Työehtosopimukset ja sopimusosapuolet
Työturvallisuus ja työhyvinvointi
Koulutus ja osaaminen
Puun saatavuus ja kestävä metsätalous
Puun saatavuus
Metsäympäristö
Uusiutuva energia
Logistiikka ja infrastruktuuri
Logistiikka
Sähköinen liiketoiminta
Ilmastonmuutos
Ilmasto ja tuotteet
Ilmasto ja metsät
Ilmasto ja energia
Hiilinielut ja hiilijalanjälki
Kansainvälinen ilmastopolitiikka ja ilmastonmuutos
Energia ja ilmastopolitiikka
Energiapolitiikka
Uusiutuva energia
Päästökauppa
Energiatehokkuus
Ympäristö ja kestävä kehitys
Biodiversiteetti
Metsäympäristö
Kestävä kehitys
Ympäristönsuojelu tehtailla
Tuotteiden kierrätys ja energiahyödyntäminen
Vesi
Kemikaalien käyttö
Puun ympäristöominaisuudet kilpailuetuna
Innovaatiot ja osaaminen
Tutkimus ja kehitys
Metsäklusterin tutkimuksen painopisteet
Koulutus ja osaaminen
Standardisointi
Metsäteollisuuden liiketoiminta-alueet
Sahateollisuus
Levyteollisuus
Paperi- ja selluteollisuus
Paperin jalostus ja pakkausteollisuus
Puurakentaminen ja puutaloteollisuus
Puusepänteollisuus
Biomassa- ja biopolttoaineet
Uudet liiketoiminnat
Julkaisut ja kalvosarjat
Julkaisut
Selattavat julkaisut
Kalvosarjat
Haku
Määrittele hakusi tarkemmin