Suomen metsävarat kasvavat jatkuvasti 

Suomen metsien kasvu on 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Kasvu ylittää vuotuisen puuston poistuman, joten metsävaramme karttuvat kaiken aikaa. Samalla metsät sitovat yhä enemmän hiilidioksidia ilmakehästä.
Suomen metsät kasvavat vuosittain lähes 100 miljoonaa kuutiometriä. Metsien vuosittainen kokonaispoistuma on noin 70 miljoonaa kuutiometriä. Se koostuu teollista hakkuista (noin 55 miljoonaa kuutiometriä), polttopuusta, kotitarvepuusta ja luonnonpoistumasta eli metsään jäävistä kuolleista puista.

Laskelmien mukaan metsiemme puuvaranto on nyt suurempi kuin kertaakaan sitten 1800-luvun alun

Joka vuosi metsiemme kasvu ylittää hakkuiden ja luonnonpoistuman määrän, joten metsien ja puuston määrä lisääntyy koko ajan. Näin ollen myös metsien hiilinielu lisääntyy jatkuvasti.

Lisääntyvä kasvu on tulosta aktiivisesta metsien hoidosta. Aktiivinen metsien uudistaminen, taimikoiden hoito ja oikea-aikaiset harvennushakkuut lisäävät kasvua. Merkittävän lisän kasvuun ovat tuoneet viime vuosikymmeninä tehdyt ojitukset veden vaivaamilla mailla.

Metsälain ja luonnonsuojelulain lisäksi Suomen metsätaloutta linjaa pitkän tähtäimen toimenpidesuunnitelma, Kansallinen metsäohjelma 2015. Sen lähtökohtana on kehittää metsiä ottaen huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja ekologiset tarpeet. 


Asia kuuluu aiheisiin


Päivitetty 22.12.2011

Mitä etsit?


RSS