Mitä ovat standardit ja standardisointi?
Usein standardisoinnista saa varsin monimutkaisen kuvan. Yksinkertaistaen siinä on kuitenkin kyse yhteisesti sovituista säännöistä, joiden tarkoituksena on helpottaa viranomaisten, elinkeinoelämän ja kuluttajien elämää.
Standardi on kaikkien saatavilla oleva julkaisu, jossa tuotteelle asetetaan tietyt vaatimukset, jotka todennetaan standardissa esitetyillä testausmenetelmillä. Pääsääntöisesti standardien käyttö on vapaaehtoista, mutta viranomaiset voivat kuitenkin määräyksissään, kuten EU-direktiiveissä, viitata standardeihin, jolloin niiden käyttö on käytännössä pakollista. Rakennustuotteille ja lasten leluille on asetettu juuri näitä "pakollisia" vaatimuksia, jotka edellyttävät CE-merkintää. Merkki osoittaa, että tuote on eurooppalaisen lainsäädännön mukainen
Standardeilla lisätään tuotteiden yhteensopivuutta ja parannetaan turvallisuutta, suojellaan ympäristöä ja helpotetaan kotimaista ja kansainvälistä kauppaa. Tuote- ja testausstandardien lisäksi on olemassa esimerkiksi terminologia-, toimintatapa- ja arviointistandardeja. Terminologiastandardin hyvä esimerkki on standardin käsite, joka on täytynyt sopia ennen kuin on voitu luoda muita standardeja! Ympäristöasioiden ja laadun hallintastandardit puolestaan ovat tyypillisiä toimintatapastandardeja.
Standardisoinnista vastaavat kansainvälinen taho (ISO), alueelliset tahot (esim. Euroopassa CEN) sekä eri maiden kansalliset standardisointijärjestöt (esim. Suomessa SFS). Nykyään pyritään laatimaan kansainvälisiä standardeja, minkä vuoksi niiden merkitys on lisääntynyt. Suomessa kansallisesta standardisoinnista vastaa SFS yhteistyössä teollisuuden toimialayhteisöjen (TAY) kanssa. Metsäteollisuus ry:llä on kalusteiden ja puisten lattiapäällysteiden standardisoinnin toimialavastuu, kun taas ovien ja ikkunoiden standardisoinnista vastaa Rakennustuoteteollisuus RTT.
Standardit laaditaan kaikkien asianosaisten yhteistyönä työryhmissä ja komiteoissa. Standardit puolestaan valmistellaan avoimissa työryhmissä, joihin kutsutaan mukaan viranomaisten, teollisuuden, kaupan, käyttäjien ja kuluttajien edustajia. Yritykset ja muut asiasta kiinnostuneet voivat osallistua toimialayhteisöjen kautta standardisointityöhön.
Kalusteiden standardisointi
Kalustestandardit liittyvät mm. mittoihin, vakauteen, lujuuteen, pinnan laatuun, testimenetelmiin ja kemiallisiin analyyseihin. Kun tuotteet ovat standardien mukaisia, valmistajat ja maahantuojat välttyvät tuotevirheisiin liittyviltä valituksilta ja korvausvaatimuksilta. Myös tuotteiden vienti helpottuu. Testausmenetelmien avulla voidaan testata luotettavasti esimerkiksi tuotteiden kestävyyttä ja loppukäyttöön soveltuvuutta.
Kalusteet kuuluvat EU:n tuoteturvallisuusdirektiivin piiriin, jonka mukaan huonekalua tai muuta kalustetta ei pidetä terveydelle vaarallisena, kun kaluste on EU:n virallisessa lehdessä ilmoitetun ko. kalustetta koskevan EN-standardin mukainen. Kalusteita ei kuitenkaan CE-merkitä.
Metsäteollisuus ry:llä on huonekalujen toimialavastuu Suomessa ja se myös edustaa Suomea eurooppalaisissa standardointiasioiden kokouksissa. Eurooppalaisesta kalustestandardisoinnista vastaa CEN/TC 207 sekä sen alaisuudessa toimivat työryhmät:
CEN/TC 207/SC 3 Office furniture
CEN/TC 207/SC 3/WG 1 Seats
CEN/TC 207/SC 3/WG 2 Tables and storage
CEN/TC 207/SC 3/WG 3 Screens
CEN/TC 207/WG 1 Domestic furniture
CEN/TC 207/WG 2 Kitchen and bathroom furniture
CEN/TC 207/WG 4 Outdoor furniture
CEN/TC 207/WG 5 Contract and educational furniture
CEN/TC 207/WG 7 Surfaces and surface finishes of furniture
CEN/TC 207/WG 8 Hardware for furniture
SFS:n Internet-sivuilta löydät SFS- ja EN-standardit
sekä muita aihealueen standardisointijulkaisuja. Materiaali on sekä suomen- että englanninkielistä. Linkki SFS-standardiluettelon huonekalustandardit osioon.
CE-merkittävien puusepänteollisuuden tuotteiden standardisointi
Puusepänteollisuuden tuotteista ikkunat ja ovet sekä puiset lattianpäällysteet (parketit ja lattialaudat) kuuluvat EU:n rakennustuotedirektiivin piiriin. Näille tuotteille on laadittu harmonisoidut tuotestandardit ja tuotteet tulee CE-merkitä.
Puutuotteiden horisontaaliset standardit
Eurooppalaisen standardisointijärjestön (CEN) rakentamisen kestävän kehityksen tekninen komitea (TC350) on tekemässä yhdenmukaistettua eurooppalaista menetelmää, millä voidaan arvioida rakennusten kestävän kehityksen ulottuvuuksia. Tällä hetkellä kestävän kehityksen ulottuvuuksien arvioinnista on valmiudet standardisoida rakennusten ja rakennustuotteiden ympäristösuorituskyvyn arviointimenetelmä. Rakennuksen sosiaalisen suorituskyvyn arviointi puolestaan kattaa rakennuksen terveellisyyden, viihtyisyyden ja turvallisuuden arvioinnin normaaleissa/vaadituissa käyttöoloissa rakennuksen käyttäjän ja lähinaapureiden näkökulmasta.
Parhaillaan uusittavana oleva EU:n rakennustuotedirektiivi nostaa rakennustuotteiden ja rakennusten ympäristösuorituskyvyn arvioinnin osaksi uutta eurooppalaista rakennustuotelakia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2013 rakennustuotteen CE-merkintätietoihin liitetään standardisoidun ympäristöselosteen mukaisesti lasketut ympäristötiedot ja että yhdenmukaistetusta rakennuksen ympäristösuorituskyvyn arviointimenetelmästä tulee pakollinen osa kansallisia rakentamismääräyksiä.
Yhteydenotot
Aila Janatuinen
puh. 09 132 6670
etunimi.sukunimi@forestindustries.fi