Kuitu- ja puupakkaukset - monikäyttöisiä ja ympäristöystävällisiä 

Paperi, kartonki ja puu sopivat monenlaisiin pakkauksiin. Niiden etuja ovat puhtaus, keveys ja ympäristöystävällisyys.

Ympäristöystävällinen pakkaus on valmistettu uusiutuvasta raaka-aineesta ja on kierrätettävä ja biohajoava. Kuitu- ja puupakkaus on puhdas luonnontuote.

Paperiin, kartonkiin ja puuhun voidaan pakata melkein mitä tahansa - elintarvikkeita, elektroniikkaa, koneita ja laitteita, huonekaluja, lasia ja keramiikkaa, lääkkeitä, kosmetiikkaa sekä paperituotteita esim. kopiopapereita ja paperirullia. Lisäksi paperia käytetään erilaisissa etiketeissä ja tarroissa.

Puhtaista tuotteista luontoon ei jää jälkeä

Ympäristön kuormituksen vähentämiseksi kulutuksen painopistettä on siirrettävä uusiutuviin luonnonvaroihin. Kuitu- ja puupakkaukset, joiden kierrätys toimii loistavasti ja jotka voidaan elinkaaren päätteeksi käyttää bioenergiaksi, ovat kestävää kehitystä parhaimmillaan.

Pakkaus suojaa esimerkiksi ruoan niin, että se säilyy herkullisena syötäväksi asi. Näin ruokaa ei tuhlata, eikä turhia ympäristövaikutuksia synny.


Asia kuuluu aiheisiin


Päivitetty 23.8.2012

Mitä etsit?


RSS