Vapaaehtoiset keinot käyttöön monimuotoisuuden suojelussa 

Metsäteollisuus kannattaa METSO-toimintaohjelmassa kehitettyjen vapaaehtoisten keinojen käyttöä metsien monimuotoisuuden suojelussa. Vapaaehtoiset keinot ovat ekologisesti tarkoituksenmukaisia ja taloudellisesti edullisia.

Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma 2008 - 2016 (METSO II) valmistui vuoden 2007 lopussa ja sen toteuttaminen on aloitettu vuonna 2008. Ohjelman tavoitteena on metsäisten luontotyyppien ja metsälajien taantumisen pysäyttäminen sekä luonnon monimuotoisuuden suotuisan kehityksen vakiinnuttaminen vuoteen 2016 mennessä.

Tarkoituksena on laajentaa nykyistä suojelualueverkkoa, lisätä sen kytkeytyneisyyttä sekä kehittää talousmetsien luonnonhoitoa. Suojelu perustuu aina metsänomistajan vapaaehtoisuuteen. Kohteita voidaan ostaa myös valtion omistukseen suojelualueiksi.

METSO-kohteiden luonnontieteelliset valintaperusteet on määritelty ja ne on todettu toimiviksi. Valintaperusteet mahdollistavat erilaisten kohteiden tarjoamisen METSO-ohjelmaan, mutta ne eivät ole luonteeltaan määrääviä, vaan vapaaehtoiseen suojeluun kannustavia.

Metsäteollisuus katsoo, että vaapaaehtoisuuteen perustuvat suojelukeinot tulisi ottaa laajamittaiseen käyttöön koko maassa. Valtion budjettiin tulee varata riittävä summa toimintaohjelman toteuttamiseen. Myös jo olemassa olevien suojelualueiden hoito on taattava riittävällä rahoituksella. Käytännön monimuotoisuuskysymysten ratkaisuun tähtäävää tutkimustoimintaa tulee jatkaa.

Lisää tietoa:

Päivitetty 22.9.2011

Mitä etsit?


RSS