Merkittävä työllistäjä
Metsäteollisuus työllistää suoraan 49 000 henkilöä Suomessa, joista 23 000 toimii paperiteollisuudessa ja 26 000 puutuoteteollisuudessa. Lisäksi vajaa 10 000 henkilöä saa toimentulonsa huonekalujen valmistuksesta. (2010)
Suomalaisen metsäeollisuuden palveluksessa muissa toimintamaissa on noin 50 000 henkilöä.
Teollisuus näkyy suomalaisten arjessa
Metsäteollisuus on monen maakunnan keskeinen elinkeino.
Mesästä lähtevällä arvoketjulla on merkittävät kerrannaisvaikutukset: metsäsektori työllistää suoranaisesti 200 000 ja antaa työtä jopa 500 000 suomalaiselle.
Maassamme toimii 49 paperi-, kartonki- ja sellutehdasta sekä yli 240 teollista sahaa, levytehdasta tai muuta puutuotealan yritystä.
Avaa linkki:
Tehtaiden lukumäärä ja sijainnit
Paperi- ja puutuotteita miljardien arvosta
Metsäteollisuuden tuotannon arvo Suomessa vuonna 2010 oli yhteensä noin 20,4 miljardia euroa*, joka jakaantuu puutuoteteollisuuteen (6,7 miljardia euroa*) sekä massa- ja paperiteollisuuteen (13,7 miljardia euroa).
*) sisältää huonekaluteollisuuden
Avaa linkki:
Metsäteollisuuden tuotannon bruttoarvon kehitys
Suomen metsäteollisuus tuottaa
Suomen metsäteollisuus valmistaa 150 miljoonan kuluttajan puu- ja paperituotteet sekä tuottaa samalla 19 % Suomen teollisuustuotannon arvosta ja 16 % Suomen teollisuuden työpaikoista.
Lue lisää ja klikkaa uusi sivu:
Metsäteollisuus Suomen kansantaloudessa
Tuotanto 2010,
Tuotantomäärät neljännesvuosittain 2011
Suomen vientiteollisuuden tukipilari
Vuonna 2010 metsäteollisuuden viennin arvo (huonekalut ml.) oli 10,8 miljardia euroa. Vienti kasvoi 23 prosenttia edellisvuodesta. Metsäteollisuuden viennin arvo koko Suomen viennistä oli noin 20 %.
Linkki:
Metsäteollisuuden viennin arvon kehitys
Erittäin suuri merkitys kansantaloudelle
Metsäklusteri tuo noin 30 prosenttia Suomen nettovientituloista. Koko klusterin - puun korjuusta valmiiksi tuotteiksi asti koneineen ja teknologioineen - tuotannon arvo on 35 miljardia euroa.
Lue lisää metsäklusterista
Metsäteollisuus investoi Suomeen
Metsäteollisuuden investointien osuus koko tehdasteollisuuden kiinteistä investoinneista kotimaahan on vaihdellut viidenneksestä kolmannekseen poikkeuksena vuosi 2009 ja 2010, jolloin investoinnit kaikkiaan laskivat voimakkaasti.
Linkki:
Metsäteollisuuden investoinnit
Metsäteollisuuden yritykset käyttivät yli 100 miljoonaa euroa tutkimus- ja kehitystoimintaan Suomessa vuonna 2010.
Linkki:
Metsäteollisuuden t&k-toiminta
Pitkäjänteistä Suomen metsien kehittämistä
Ennakkoarvio vuoden 2010 puun korjuumääräksi on yli 52 miljoonaa kuutiota, joista yksityismetsien osuus 41 milj. kuutiota. Vuotuiset kestävät hakkuumahdollisuudet ovat 70 milj. kuutiota. Metsien vuosittainen kasvu on yli 100 milj. kuutiota.
Vuonna 2010 teolli
suuden puunkäyttö oli 62 milj. kuutiota, josta:
- kotimaista puuta oli 53 milj. kuutiota ja
- tuontipuuta 9 milj. kuutiota
- 80 % puusta ostetaan yksityisiltä metsänomistajilta
Metsäteollisuus tuottaa suurimman osan Suomen uusiutuvasta energiasta
Metsäteollisuus tuottaa tuotantonsa ohella 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta. Ala tuottaa omissa tehdasvoimalaitoksissaan noin 50 prosenttia tarvitsemastaan sähköstä. Metsäteollisuuden ostosähköstä suurin osa tuotetaan vähäpäästöisellä vesivoimalla ja ydinvoimalla.
Metsäteollisuuden osuus maamme hiilidioksidipäästöistä on noin 7 prosenttia.
Uusiutuvia ja kierrätettäviä tuotteita ja materiaaleja
1 kuutiometri puuta varastoi noin 1 tonnin hiilidioksidia. Saha- ja levyteollisuuden vuosituotannon varastoiman hiilidioksidin määrä vastaa noin puolta Suomen liikenteen vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä.
Keskiverto puinen omakotitalo sitoo puurakenteisiinsa noin 30 tonnia ilmasta peräisin olevaa hiilidioksidia, joka vastaa yhden kuluttajan keskivertoautoilun yli 10 vuoden hiilidioksidipäästöjä.
Paperi-, kartonki- ja puutuotteet valmistetaan uusiutuvista raaka-aineista ja ne soleltuvat elinkaarensa päätteeksi kierrätykseen ja lopuksi energian tuotantoon.
Kuitupakkauksista jopa 85 prosenttia kierrätetään.
Tavoitteena ympäristönsuojelu ja päästöjen jatkuva vähentäminen
Metsäteollisuus käyttää vuosittain noin 150 milj. euroa ympäristönsuojeluun. Vain 4 prosenttia Suomen kaikista ravinnepäästöistä vesistöihin on peräisin metsäteollisuudesta.
Metsäteollisuus tuottaa:
- 47 prosenttia vähemmän fossiilisia hiilidioksidipäästöjä tuotettua tonnia kohti verrattuna vuoteen 1990,
- 40 prosenttia vähemmän kaatopaikkajätteitä kuin kymmenen vuotta sitten
- kiintoaineita pääsee vesistöihin enää 0,95 kg tuotettua tonnia kohden, kun määrä oli 152 kg vielä vuonna 1960
Metsäteollisuuden biologinen hapenkulutus on vain 0,64 kg tuotettua tonnia kohti, kun määrä oli 204 kg vielä vuonna 1960.