Pölkky Oy:n toimitusjohtaja Jouko Virranniemi harmittelee ahtaajien lakon vaikutuksia. Pölkky Oy ei koko historiansa aikana ole joutunut lomauttamaan työntekijöitään, mutta lakon vuoksi joudutaan siitä pian päätös tekemään. Haastattelu 18.3.2010.
Pölkky Oy on perheyhtiö, jolla on saha- ja jatkojalostusliiketoimintaa Kuusamossa ja Taivalkoskella sekä painekyllästyslaitos Oulussa.
Meneillään oleva ahtaajien lakko saa toimitusjohtaja Jouko Virranniemen tuskastumaan. Sahaustuotantoa on vielä pystytty pyörittämään, mutta vientilaskutus on ehtynyt. Asiakkailta ympäri maailman tulee huolestuneita yhteydenottoja siitä, milloin heidän tarvitsemansa toimitus on tulossa. Tässä tilanteessa saha ei voi luvata mitään. "Toimitukset kärsivät jo helmikuussa, koska kuljetusvälineistä oli pulaa. Jokainen lakkopäivä jättää pihallemme 30 autokuormallisen verran tavaraa, jota ostaja odottaa."
Pölkky Oy:n tuotanto on pitkälle jalostettua pohjoisen puuta. Koillismaan perukoilta viedään tuotteita lähes ympäri maailman, pääasiassa EU:n alueelle, Pohjois-Afrikkaan sekä Japaniin. Kauppoja on viritelty myös muualle Aasiaan. Aasialaisessa kulttuurissa tällaista lakkoilua onkin vaikeaa ymmärtää: "Japanilaiset asiakkaamme haluavat nyt tulla Suomeen toteamaan omin silmin lakkotilanne. He eivät voi käsittää, että mikään vientimaa voi näin katkaista vientinsä ja jättää toimittamatta sovitut kaupat. Tämä ei vastaa Suomen mainetta luotettavana kauppakumppanina."
Virranniemeä harmittaa erityisesti tehdyn työn valuminen hukkaan: "Olemme vuosien ajan luoneet asiakassuhteita esimerkiksi Japanissa. Aasiassa asiakkaiden luottamuksen saavuttaminen on tarvinnut pitkäjännitteistä työtä. Nykyaikainen kaupankäynti perustuu tasaiseen toimitusvirtaan, jolloin asiakkaan ei tarvitse sitoa omaa pääomaansa varastoihin vaan varastona toimii pitkä kuljetusmatka. Toimitusten tyrehtyessä myös asiakkaamme ovat vaikeuksissa. Pelottaa jo, että koska heiltä loppuu kärsivällisyys?"
Virranniemeä harmittaa myös Pölkky Oy:n käyttämien paikallisten kuljetusliikkeiden hanakala tilanne. "Meillä on hyvät suhteet kymmenkuntaan kuljetusliikkeeseen, joiden toiminta perustuu Pölkyn kuljetuksiin. Kuinka kauan he pärjäävät ilman työtä?"
Lakon pikainen loppuminenkaan ei Virranniemen mielestä tilannetta vielä korjaa. "Lakon loppumisen jälkeen alkaa kisa kuljetusvälineistä ja -tilasta. Sahatavarakauppaa käydään alhaisilla marginaaleilla, sahateollisuudella ei ole varaa kuljetuskustannusten voimakkaaseen nousuun."
Erityisongelma on Japanin kaupat, jotka kuljetetaan konteissa, joista on jo normaalitilanteessakin pulaa. Huolena on konttiliikenteen hinnoittelu jatkossa sekä se, onko kontteja jatkossa ylipäänsä saatavilla Suomeen järkevään hintaan. Joustavasti pyörivän konttivirran aikaansaaminen on ollut pitkällisen sommittelun tulos."
Jouko Virranniemi kertoo, että sahaustuotannon suhteen tämä viikko on ratkaiseva. Viimeistään ensi viikolla on pakko päättää joutuuko Pölkky Oy turvautumaan lomautuksiin ensimmäistä kertaa koko yhtiön historian aikana. Mielellään he eivät sitä tee, koska heille työllistäminen on heille osa yhteiskuntavastuuta. Sitä samaa vastuuta hän perää muiltakin suomalaisen yhteiskunnan osapuolilta.
Pölkky Oy sai vast'ikään Oulun Kauppaklubin myöntämän vuoden 2010 Etiikkapalkinnon ansioistaan työnantajana.