Suomessa on laadittu ennusteita ilmastonmuutoksen vaikutuksista vesivaroihin ja vedenlaatuun. Ennusteiden mukaan sadanta lisääntyy ja samaan aikaan vesien rehevöityminen voimistuu, kun maapallon lämpötila kohoaa. Lisäksi ilmaston lämpenemisen seurauksena haihdunta kasvaa ja tulvat lisääntyvät.
Suomessa ei ole pulaa vedestä
Puhdas vesi on yksi Suomen tärkeimmistä luonnonvaroista. Kun ilmastonmuutos lisää kuivuutta esimerkiksi eteläisessä Euroopassa, lisääntyy puhtaan veden merkitys entisestään Suomessa. Monet paljon vetta tuotannossaan tarvitsevat tuotteet kannattaakin valmistaa Suomessa, jossa ei ole pulaa vedestä.
Vesi on yksi tärkeimmistä raaka-aineista paperinvalmistuksessa. Valmistamalla paperituotteita Suomessa, voidaan säästää vesivaroja muualla maailmassa.
Metsäteollisuus panostaa vesiensuojeluun
Ilmastonmuutoksen lisätessä vesien rehevöitymistä kasvaa vesiensuojelun merkitys entisestään. Metsäteollisuus on viimeisten vuosikymmenten aikana pienentänyt huomattavasti päästöjään vesiin. Esimerkiksi typpi- ja fosforipäästöt ovat vähentyneet 80-luvun lopulta kolmennekseen. Metsäteollisuuden osuus ihmisen aiheuttamista ravinnepäästöistä Suomessa on 3-4 prosenttia.
Metsätaloudella on vaikutuksia veden laatuun erityisesti vesistöjen latvavesissa, jossa metsätalous on usein alueen ainoa kuormittaja. Arvioiden mukaan metsätaloustoimenpiteiden vaikutus ihmisen aiheuttamiin ravinnepäästöihin on silti melko vähäinen, noin 5 prosenttia päästöistä. Metsätaloudessa on käytössä monenlaisia menetelmiä vesistövaikutusten pienentämiseen. Esimerkiksi hakkuissa käytetään suojavyöhykkeitä estämään ravinteiden valuminen vesistöihin.