Biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden määrän tai tason arviointi on vaikeaa, koska biodiversiteetti on kaikkea yllä mainittua ja yksittäisellä luvulla voidaan kuvata vain yhtä osatekijää. Yhtä ainoaa arvoa tai lukua biodiversiteetille ei voi antaa.

Monimuotoisuus vaihtelee metsän kehitysvaiheen mukaan

Metsäkeskusteluissa pelätään, että biodiversiteetti vähenee metsiä hakattaessa. Päinvastainen väite siitä, että biodiversiteetti lisääntyy hakkuiden myötä, ei sekään ole tuulesta temmattu. Puunkorjuussa erityisesti sulkeutunutta metsää vaativien lajien määrä vähenee selvästi. Sen sijaan avomaan lajit lisääntyvät pian uudistetulla alueella.

Jos lasketaan pelkästään lajien lukumäärää, niin muutama vuosi metsänhakkuun jälkeen lajimäärä alueella voi olla korkeampi kuin alkuperäisessä metsässä. Lajit ovat vain aivan erilaisia lähtötilanteeseen verrattuna - mukana on sekä metsä- että avomaan lajeja. Lisäksi niiden runsaussuhteet ovat muuttuneet.

Suojelualueet turvaavat uhanalaisia lajeja

Metsäluonnon monimuotoisuutta pyritään säilyttämään esimerkiksi perustamalla luonnonsuojelualueita ja ottamalla monimuotoisuus huomioon metsätaloudessa. Suomessa yhdeksän prosenttia metsäpinta-alasta on tiukasti suojeltuja metsiä eli kokonaan puunkorjuun ulkopuolella.

Tulokkaat haastavat alkuperäislajit

Luonnossa monimuotoisuus vaihtelee aina. Metsäkauris, ilves ja huuhkaja kuuluvat Suomessa viime vuosikymmenien aikana runsastuneisiin lajeihin. Nyt ilmaston lämmetessä Suomessa on jo nähty uusia perhoslajeja, muita hyönteisiä ja sieniä. Myös metsätuhot saattavat lisääntyä ja muuttua lämpenevän ilmaston myötä.

Lajit joutuvat kamppailemaan paitsi elinympäristönsä muuttuvien olosuhteiden, myös alueelle leviävien vieraiden lajien kanssa. Suomen vieraslajeja ovat esimerkiksi amerikankampamaneetti, petovesikirppu, lupiini, kanadanhanhi, supikoira, minkki ja ns. citykanit. Alkuperäisten lajien on usein vaikea pärjätä kilpailussa vieraslajien kanssa, joille muuttuneet olosuhteet soveltuvat paremmin.