Teollisuus tarvitsee ammattilaisia ja osaajia 

Metsäteollisuuden opiskelupaikkojen riittävyys on varmistettava. Huippuluokan ammattiosaaminen on perusedellytys sille, että Suomessa voidaan kilpailukykyisesti valmistaa ja kehittää uusia tuotteita ja teknologioita.

Koulutustarjontaa on ohjattava kannustavalla rahoituksella vastaamaan nykyistä paremmin työllistymismahdollisuuksia.

Ammatillisen koulutuksen vetovoimaa parannettava

Suomessa nuorten ikäluokat pienenevät. Emme voi kuitenkaan kouluttaa työelämään tulevia ainoastaan korkeakoulutason tutkintoihin, sillä ammattilaisia tarvitseva vientiteollisuus työllistää myös tulevaisuudessa suoraan ja välillisesti suuren osan suomalaisista. Kotimaisen puun käytön kasvu lisää metsätalouden ja autokuljetusten työvoiman tarvetta, kun sekä ainespuun että energiapuun korjuu lisääntyy.

Metsäteollisuuden oppilaitosten resurssit opetuksen kehittämiseen varmistettava

Riittävillä resursseilla on varmistettava opetuksen laatu ja nykyaikainen oppimisympäristö. Pätevien opettajien saatavuuteen ja opettajien jatkuvaan osaamisen ylläpitoon on panostettava merkittävästi.

Työelämän muuttuviin tarpeisiin on vastattava myös aikuiskoulutusta uudistamalla sekä työvoima- ja opetusviranomaisten yhteistyötä vahvistamalla

Elinikäisen oppimisen on tuettava kilpailukykyä ja osaavan työvoiman saatavuutta yrityksiin ilman turhaa byrokratiaa. Ammatilliselle aikuiskoulutukselle, sekä yritysten tarjoamalle koulutukselle että uuteen ammattiin tähtäävälle koulutukselle, on luotava mahdollisimman hyvät edellytykset.


Asia kuuluu aiheisiin


Päivitetty 2.8.2011

Mitä etsit?


RSS