Korkeat kustannukset ja vähäinen rakentaminen kurittivat saha- ja levyteollisuutta 

Vuosi 2009 oli vaikea sekä saha- että levyteollisuudelle. Talouden taantuma ja erityisesti rakentamisen romahtaminen vähensivät kysyntää merkittävästi. Tuottajamaiden välinen kilpailu on kova ja Suomen on korkeiden kustannusten maana vaikeaa pärjätä.

Suomessa tuotettiin vuonna 2009 sahatavaraa 7,6 miljoonaa kuutiometriä. Määrä oli 22 % vähemmän kuin vuonna 2008 ja lähes 40 % vähemmän kuin vuonna 2007.

Sahatavaran vientihinta elpyi hieman vuoden loppupuolella alkuvuoden pohjahintojen jälkeen ja saavutti lokakuussa edellisen lokakuun tason.

Sahateollisuuden tuotantoa rasitti pula tukkipuusta ja sahat joutuivat vähentämään työvuorojaan raaka-aineen pulan vuoksi.

Sahateollisuuden suhdanteet noudattavat rakentamisen kehitystä

Vuonna 2009 sahatavaran kulutus oli matalalla rakentamisen vähennyttyä kaikilla päämarkkina-alueilla. Pääosa sahatavarasta käytetään rakentamiseen jalostamattomana tai eri asteisina jalosteina, minkä vuoksi sahateollisuuden suhdanteet ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen suhdanteista. 

Merkittävä tekijä globaaleilla sahatavaramarkkinoilla on Yhdysvaltojen rakentamisaloitusten määrä, joka viime vuonna laski noin neljäsosaan 2000-luvun huippuvuosien tasosta. Myös Euroopassa rakentaminen on laskenut merkittävästi.

Talousennusteiden mukaan Yhdysvaltojen rakentamisen arvioidaan elpyvän hitaasti vuodesta 2010 alkaen. Myös Euroopassa rakentamisen elpyminen alkanee tämän vuoden aikana, mutta kulutus- ja investointikysyntä pysynee vielä sangen vaimeana.

Lisätietoja:
Aila Janatuinen
Päällikkö, Sahateollisuus, Metsäteollisuus ry,
puh. 09 132 6670, etunimi.sukunimi@forestindustries.fi


Levyteollisuuden tuotanto laski

Suomessa tuotettiin vuonna 2009 vaneria 780 000 kuutiometriä, mikä on 38 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2008. Koivuvanerin tuotanto väheni 52 prosenttia ja havuvanerin 31 prosenttia.

Puulevyjä käytetään rakentamisessa, sisustamisessa, kalusteissa ja kuljetusvälineissä. Kaikki nämä loppukäyttökohteet kärsivät talouskriisin myötä kysynnän heikkenemisestä. Tämän seurauksena teollisuus on sopeuttanut tuotantoaan heikentynyttä kysyntätilannetta vastaavaksi.

Lisätietoja:
Jarmo Leskelä,
Päällikkö, Levyteollisuus, Metsäteollisuus ry,
puh. 09 132 6682, etunimi.sukunimi@forestindustries.fi



 

Hakusanat

ajankohtaiskatsaus, tuotanto 2009, tuotantotiedot


Asia kuuluu aiheisiin


Päivitetty 5.5.2010

Mitä etsit?


RSS