(A) Huhti-kesäkuu: Metsäteollisuuden tuotanto Suomessa kasvoi kaikissa tuoteryhmissä 

Kuluvan vuoden huhti-kesäkuussa Suomessa tuotettiin paperia ja kartonkia noin 3 milj. tonnia, sellua 1,7 milj. tonnia ja sahatavaraa 2,6 miljoonaa kuutioita. Tuotanto kasvoi merkittävästi kaikissa ryhmissä.

Tammi-kesäkuussa Suomen metsäteollisuustuotannon arvo oli Metsäteollisuus ry:n ennakkotietojen mukaan noin 9,5 miljardia euroa. Tuotannon arvosta lähes 3 miljardia syntyi puutuoteteollisuudesta ja 6,5 miljardia euroa massa- ja paperiteollisuudesta.

Prosentuaalisesti tuotanto kasvoi merkittävästi viime vuoden alkuvuoteen verrattuna, mikä johtuu osaltaan matalasta vertailutasosta.

Paperin ja kartongin kysynnän piristyminen kasvattanut  tuotantoa ja vientiä

Tammi-kesäkuussa paperin ja kartongin tuotanto ylsi Suomessa 5,8 milj. tonniin, mikä oli noin 17 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2009.

Paperiteollisuuden kapasiteetin käyttöaste oli alkuvuonna keskimäärin 85 prosenttia kun vuotta aiemmin vastaava lukema oli 71 prosenttia. Toisella vuosineljänneksellä käyttöasteet olivat jo 90 prosentin tuntumassa.

FOEX:n hintaindeksien mukaan  sellupohjaisten paperien eli hienopaperien hinnat olivat  Länsi-Euroopassa toisella vuosineljänneksellä varovaisessa nousussa ja kohosivat neljänneksen lopussa jokseenkin vuoden takaiselle tasolle. 

Sen sijaan hiokepohjaisten paperilajien, kuten LWC:n ja sanomalehtipaperin hinnat olivat selvästi alemmat kuin ensimmäisellä neljänneksellä ja myös alemmat kuin vuotta aiemmin. 

Myös sellun kysyntä ja tuotanto kasvussa

Suomessa tuotettiin sellua huhti-kesäkuussa 1,7 milj. tonnia eli jokseenkin saman verran kuin ensimmäisellä neljänneksellä. Koko alkuvuoden tuotantomäärä ylsi 3,4 milj. tonniin eli lähes 30 prosenttia vuoden takaista suuremmaksi. Toisen neljänneksen tuotanto oli noin 50 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin, kun vertailutaso oli taantuman vuoksi poikkeuksellisen alhainen.

Sellun tuotantoa ovat vauhdittaneet sekä kotimaan paperi- ja kartonkituotannon kasvu että markkinasellun vahva kysyntä. Huhtikuussa sellun vientimäärä oli lähes 60 prosenttia suurempi kuin vuoden 2009 huhtikuussa. 

Maailmanmarkkinoilla sellun hinta on ollut jyrkässä nousussa jo runsaan vuoden ajan ja on nyt korkeimillaan 15 vuoteen. Länsi-Euroopassa pitkäkuituisen havusellun hinta oli FOEX:n hintaindeksin mukaan toisen vuosineljänneksen lopussa noin 980 dollaria tonnilta eli lähes 60 prosenttia korkeampi kuin vuotta aiemmin. Vastaavasti lyhytkuitusellun hinta kohosi kuluvan vuoden toisen neljänneksen lopussa 733 euroon tonnilta eli yli kaksinkerteiseksi vuoden takaiseen nähden.  

Kysynnän kasvu veti myös sahatavaran tuotannon kasvuun

Sahatavaran kysynnän kasvu jatkui toisella vuosineljänneksellä niin vientimarkkinoilla kuin kotimaassakin. Kysynnän vetämänä myös tuotanto lisääntyi selvästi yltäen noin 2,6 miljoonaan kuutioon, mikä oli 33 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Koko alkuvuonna sahatavaraa tuotettiin 5 miljoonaa kuutiota eli 27 prosenttia enemmän kuin alkuvuonna 2009. Markkinatilanteen paranemisen myös myös hinnat ovat nousseet viidenneksen edellisestä vuodesta.


Asia kuuluu aiheisiin


Päivitetty 28.10.2010

Mitä etsit?


RSS