Metsämaisemat, luonto, teollisuusmiljööt ja ihmiset tukinuittajasta vuorineuvoksiin esittäytyvät taideteoksissa, joista monet ovat syöpyneet suomalaisten mieliin lähes kansallisaarteenluontoisina tauluina ja veistoksina. Unohtaa ei sovi kuvataiteen rinnalla metsien merkitystä säveltäjien, arkkitehtien, kirjailijoiden ja muiden taiteilijoiden innoittajana Aleksis Kivestä ja Sibeliuksesta nykymestareihin.
Suomalaista taidetta ei ole ripustettu yksinomaan taidemuseoiden ja yksityiskotien seinille. Sitä on ollut ja on yhä edelleen muun muassa metsäteollisuuden pääkonttoreissa, klubeilla, kabineteissa ja teollisuusjohtajien edustuskodeissa. Monet maamme kuvataiteilijat saivatkin mesenaateikseen tehdaspatruunoita jo hyvin varhaisessa vaiheessa.
Kuvassa Verner Thomén maalaus Kymintehdas vuodelta 1912. Taulu on nykyisin Meritan taidesäätiön omistuksessa.
1800-luvulla kansallisen identiteetin luominen oli etusijalla koko yhteiskunnassa, mikä korostui myös taiteissa ja taidehankinnoissa.
Suomalaiskansallisen kulttuurin kulminaatiopisteenä voidaan pitää Pariisin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin saamaa huomiota vuonna 1900. Paviljongin suunnittelivat Armas Lindgren, Herman Gesellius ja Eliel Saarinen ja sen sisustuksena oli neljä Akseli Gallen-Kallelan Kalevala-aiheista freskoa sekä Emil Halosen ja Albert Edelfeltin töitä.
Omilla taidehankinnoilla liike-elämä halusi osaltaan välittää itsestään kuvaa luotettavana ja vakavaraisena toimijana sekä kansallisten pyrkimysten rakentajana ja eteenpäinviejänä.