EU:n kasvihuonekaasupäästöjen osuus on vain noin 11 prosenttia maailman päästöistä. Ilmastopoliittisten sopimusten lähtökohtana tulisikin olla merkittävästi Eurooppaa laajempi osallistuminen päästöjen vähentämiseen.
Päästöjä pitää vähentää, ei ohjata muualle
Metsäteollisuuden tuotteet kannattaa valmistaa siellä, missä tuotanto on tehokkainta, aiheuttaa vähiten päästöjä sekä sijaitsee lähellä raaka-ainevaroja ja markkinoita.
Päästökauppa heikentää eurooppalaisen metsäteollisuuden kilpailukykyä, koska päästökaupan lisäkustannuksia ei voida siirtää lopputuotteiden hintoihin, jotka määräytyvät maailmanmarkkinoilla.
EU:n tavoitteena pitäisi olla uusiutuvaa raaka-ainetta käyttävän ja kierrätettäviä tuotteita valmistavaa teollisuutta heikentävän kustannusrasitteen poistaminen.
Metsäteollisuudella on suuri rooli vähäpäästöisessä tuotannossa ja biotalouden veturina
Ilmastopolitiikassa on otettava huomioon, että metsäteollisuus tuottaa noin 70 prosenttia Suomen uusiutuvasta energiasta. Metrsäteollisuuden käyttämästä sähköstä noin 80 prosenttia on hiilidioksidivapaata. Suomen on EU:ssa ajettava sellaista ilmastopolitiikka, joka kannustaa alaa investoimaan vähähiiliseen teknologiaan ja kehittämään uusia ilmastomyönteisiä tuotteita. Menestyvä metsäteollisuus ruokkii tehokkaan bioenergian tuotantoa ja mahdollistaa biojalostamoinvestoinnit Suomeen.