Biojalostamoiden investointiedellytykset kuntoon
Teollisen mittakaavan biojalostamolaitoksille tarvitaan nyt vahva tuki, jotta laitosinvestoinnit saadaan käyntiin. Julkista panostusta ja aktiivisuutta tarvitaan sekä EU-tasolla että kansallisesti koelaitosten rakentamiseksi, sillä hankkeiden riskit ovat merkittävät.
EU:lta on löydettävä rahoitusta kaupallisen mittakaavan eurooppalaisille biojalostamoille (NER300-tuki). Tavoitteeksi on otettava uuden teknologian nopea soveltaminen ja eurooppalaisen edelläkävijyyden sekä kestävän kehityksen vahvistaminen. Suomen pääsy mukaan eurooppalaisiin yhteishankkeisiin edellyttää yksityisen rahoituksen lisäksi myös kansallista julkista panostusta.
Suomi on eturintamassa toisen sukupolven nestemäisten biopolttoaineiden (biodiesel) kehityshankkeissa.
Biojalostamolaitosten talousvaikutukset tulevaisuuden biotalouden rakentajana ja työllisyysvaikutukset mm. raaka-ainehankinnassa ovat merkittäviä.
Edistyksellinen biodiesel kannattaa pitää Suomessa
Toisen sukupolven biodieselille tarvitaan kansallisia ratkaisuja kotimaisten markkinoiden syntymisen tukemiseksi ja samalla uusiutuvan energian tavoitteisiin pääsemiseksi. Ilman toimivaa ja maksukykyistä suomalaista markkinaa tuotteet ohjautuvat maksukykyisemmille markkinoille esimerkiksi Keski-Eurooppaan.
Tutkimuksessa Suomi on jo vahva ympäristö. Tekesin ja Metsäklusteri Oy:n biojalostamo-ohjelmat luovat uutta osaamista biomassojen jalostukseen sekä biojalostamoihin liittyvien prosessien, tuotteiden ja palveluiden luomiseen.
On tärkeää, että Suomessa turvataan strategisten huippuosaamisen keskittymien kuten Metsäklusteri Oy:n toimintaedellytykset ja julkisen tutkimusrahoituksen riittävyys sekä kehitetään pitkäjänteiseen tutkimukseen ja uudenlaiseen yhteistyöhön soveltuvia rahoitusinstrumentteja, jotka kattavat koko tutkimuksen arvoketjun perustutkimuksesta esikaupallisiin demonstraatioihin ja pilottihankkeisiin.